Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Suomen huoltovarmuus on täysin merikuljetusten varassa” – ammattiliitto huolissaan suomalaisten merimiesten ja alusten riittävyydestä

iStock

Pula suomalaisista merimiehistä on riski Suomen huoltovarmuudelle, alan ammattiliitto Merimies-Unioni katsoo. Liitolla on myös huoli suomalaisessa omistuksessa olevien alusten riittävyydestä.

Demokraatti

Demokraatti

”Suomen lipun alla olevaa tonnistoa ja suomalaista merimieskuntaa tulee vahvistaa, jotta pystymme hoitamaan omat kuljetuksemme itse – tapahtuipa maailmassa mitä tahansa”, liitto vaatii.

Merimies-Unioni muistuttaa tiedotteessa, että koronapandemian aikana Suomen tuonti- ja vientikuljetuksia hoidettiin meritse huoltovarmuuskuljetuksina. Rahti- ja matkustajalaivat kuljettivat päivittäistavaroita ja teollisuuden raaka-aineita.

”Ensin koronapandemia ja sen jälkeen alkanut Ukrainan sota ovat avanneet ihmisten silmät, kuinka riippuvaisia olemme merikuljetuksista. Onko Suomella kuitenkaan riittävästi omaa suomalaista tonnistoa ja suomalaisia merenkulkijoita turvaamassa maamme huoltovarmuuskuljetuksia?”

Merimies-Unionin mukaan Suomen lipun alla olevien kauppa-alusluetteloon merkittyjen alusten lukumäärä on säilynyt suhteellisen samana, mutta samalla merimiesten määrä on vähentynyt. Liiton mukaan suomalaisissa varustamoissa kärsitään tällä hetkellä työvoimapulasta. Hyvät työolosuhteet ja työehdot sekä kannustava palkkaus ovat liiton mukaan parhaat keinot houkutella merenkulkuun lisää uusia osaajia.

”Työntekijöitä kaivataan laivoilla kaikille osastoille aina keittiöstä koneeseen. Suomen huoltovarmuus on täysin merikuljetusten varassa, minkä vuoksi Suomella tulee olla riittävästi omasta takaa suomalaisia merenkulkijoita. Näin ei kuitenkaan ole”, tiedotteessa kerrotaan.

Liitto huomauttaa, että Huoltovarmuuskeskuksen vuoteen 2030 katsovassa raportissa jo vuona 2019 esitettiin ”tämänhetkiset varsin pienet henkilöstömäärät erilaisissa merenkulun kriittisissä tehtävissä” riskiksi huoltovarmuudelle.

Yhden konttilaivan korvaamiseksi tarvitaan 940 täysperävaunurekkaa.

”Ukrainan sota vaikuttaa maailman talouteen, logistiikkaan ja ihmisten elämään. Mustallamerellä Venäjä on katkaissut Ukrainan kauppalaivaliikenteen. Myös Suomi on merentakainen valtio ja olemme täysin riippuvaisia merenkulusta. Maamme tulee varautua vakaviin kriisitilanteisiin”, Merimies-Unioni muistuttaa.

Liitto viittaa tiedotteessaan edesmenneen lippueamiraali Bo Österlundin väitöskirjaan Suomen merenkulun huoltovarmuudesta. Österlund oli huolestunut Suomen kauppa-aluskannasta, joka on pienentynyt koko 2000-luvun. Suomen lipun alla olevat alukset kuljettavat enää reilun 30 prosenttia tavaraliikenteestämme, liitto muistuttaa.

Suomen lipun alla liikkuvista aluksistakin neljännes on ulkomaalaisomistuksessa, mikä sekin Merimies-Unionin mukaan lisää huoltovarmuusriskiä.

”Österlund varoitti mahdollisuudesta, että Suomen merikuljetuksia hoitavia aluksia siirtyisi turvaamaan omistajamaidensa liikennettä vakavissa häiriötilanteissa. Alusten kurssi voidaan kääntää kohti omia kotimaitaan ja tavarat Suomeen jäävät toimittamatta.”

Merimies-Unionin mukaan Suomen meriliikennettä ei käytännössä voi korvata muilla keinoin. Yhden 1 500 kontin konttilaivan korvaamiseksi tarvitaan 20 junaa, joissa jokaisessa on 25 vaunua – tai peräti 940 täysperävaunurekkaa, liitto laskee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE