Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomen ja Venäjän välejä hiertäneet selkkaukset helpottuvat? – lapsiasiavaltuutetut tapasivat

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila Helsingissä helmikuussa.

Suomen lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja Venäjän lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova tapasivat Helsingissä ja keskustelleet yhteistyön kehittämisestä lapsuutta koskevissa asioissa.

Suomen vierailullaan Kuznetsova tutustui Ensi- ja turvakotien liiton toimintaan ja Vantaan turvakotiin.

Lisäksi hän oli erityisen kiinnostunut lastensuojelun kehittämisestä ja maahanmuuttajataustaisille perheille suunnatusta tiedosta Suomen lastensuojelusta. Asia nousi esiin Lastensuojelun Keskusliitossa järjestämässä tapaamisessa.

Lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova vieraili myös Ressun peruskoulussa tarkoituksena tutustua erityisesti kouluterveydenhuoltoa koskeviin käytäntöihin. Hänelle oli myös järjestetty mahdollisuus vierailla Töölön neuvolassa.

Kuznetsovalle annettiin matkan aikana äitiyspakkaus, joka on Suomen erityisen ylpeyden aihe sosiaalipalvelujen alalla. Vauvan ensimmäisen elinvuoden ajaksi kaiken tarpeellisen sisältävän pakkauksen on saanut jokainen äiti Suomessa vuodesta 1938 alkaen.

Vierailun aikana lapsiasiavaltuutetut keskustelivat lasten terveydenhuollosta, nuorten äitien tukemisesta, tietoturvallisuudesta sekä muista lapsuuden suojelua koskevista kysymyksistä.

Olemme ilahtuneena laittaneet merkille, että rakentavien ajatusten jakaminen on mahdollista.

Lisää aiheesta

Osana vierailua Suomen ja Venäjän lapsiasiavaltuutetut allekirjoittivat myös yhteistyömuistion. Muistiossa yhteistyön muodoiksi sovittiin muun muassa lapsiasiavaltuutettujen keskinäinen tietojenvaihto toimivaltansa puitteissa sekä asiantuntijoiden yhteistyön edistäminen ja kokemustenvaihto.

Suomen ja Venäjän välillä on ollut kärkästä sananvaihtoa koskien lapsikiistoja. Tunnetuin kiistoista on vuonna 2009 diplomaattiseksi selkkaukseksi edennyt Anton-tapaus, jossa huoltajuuskiista kärjistyi vastavuoroisiksi lapsikaappauksiksi.

Yhteistyömuistiossa todetaan, että osapuolet ovat laatineet kyseisen muistion edistääkseen vuonna 1989 hyväksytyn YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen tehokasta toteutumista ja kehittääkseen kansainvälistä yhteistyötä lasten oikeuksien puolustamisen alalla.

Kyseessä ei ole Suomen ja Venäjän välinen valtiosopimus, vaan lapsiasiavaltuutettujen keskinäistä yhteistyötä koskeva yhteistyömuistio.

– Olemme ilahtuneena laittaneet merkille, että rakentavien ajatusten ja hyvien käytänteiden jakaminen on mahdollista Suomen ja Venäjän lapsiasiavaltuutettujen välillä, Kurttila ja Kuznetsova totesivat vierailun päätteeksi.

– Se on tärkeää keskinäisen luottamuksen ja vuorovaikutuksen kannalta.

Vierailu Suomeen oli nykyisen Venäjän valtuutetun ensimmäinen ulkomaan virkamatka. Suomen ja Venäjän valtuutettujen ensimmäinen tapaaminen oli Moskovassa viime vuoden marraskuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE