Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Suomen kaikki 176 elokuvateatteria 130 paikkakunnalla ovat kiinni – “Jos elokuvateattereita ei auteta, on seurauksena elokuvateattereiden kuolemia”

Suomen vanhin elokuvateatteri, Helsingin Kluuvikadulla sijaitseva Maxim havainnekuvassa.

Suomen kaikki 176 elokuvateatteria 130 paikkakunnalla ovat kiinni. Suomen elokuvateatteriliitto sanoo, että koko maan kattava elokuvateatteriverkosto on vaarassa.

Demokraatti

Demokraatti

“Elokuvateatterit ovat toimineet vastuullisesti ja noudattaneet Suomen hallituksen määräyksiä ja suosituksia sulkea teatterit”, Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen sanoo tiedotteessa.

Liiton mukaan elokuvateattereiden sulkeminen vaikuttaa myös suomalaisiin elokuvatuottajiin, joiden suurin tulonlähde on nyt suljettu. Liikevaihdon menetyksen arvioidaan olevan yli 35 miljoonaa euroa, mikäli elokuvateatterit ovat kiinni kolme kuukautta.

“Jos elokuvateattereita ei auteta, on seurauksena elokuvateattereiden kuolemia. Suomalaiset elokuvateatteri ovat lähes pelkästään mikroyrityksiä tai pk-yrityksiä. Hallituksen koronatuet eivät näytä sopivan elokuvateattereille juuri lainkaan, tarvitaan suoria tukia.”

Suomalaisissa elokuvateattereissa on viime vuosina käyty vuosittain 8–9 miljoonaa kertaa. Kotimaisen elokuvan katsojaosuus on Euroopan huippua. Liitto korostaa, että kun elokuvateatterit ovat vaikeuksissa, on koko kotimainen elokuva kriisissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE