Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Suomen kansalaista syytetään terrorismirikoksesta Tanskassa  – 24-vuotiaan epäillään värväytyneen Isisin riveihin Syyriassa

Pohjoismaatkaan eivat ole enää turvassa. Suomalaista epäillään Tanskassa terrorismista.

Suomen kansalaista syytetään Tanskassa terroristijärjestöön liittymisestä ja sotilaallisesta harjoittelusta järjestössä, kertoo uutistoimisto Ritzau. Miehen epäillään liittyneen Syyriassa äärijärjestö Isisin riveihin.

Tanskan Esbjergissä asuva 24-vuotias mies on ollut pidätettynä tammikuusta lähtien.
Samaan aikaan syytteessä on myös toinen samanikäinen mies, joka on Aarhusissa asuva Tanskan kansalainen.

Häntä syytetään al-Shabaabin riveihin värväytymisestä Somaliassa. Miesten välisestä suhteesta ei ole tarkempia tietoja.

Tuomio tarkoittaa karkoitusta Suomeen

Rikoksista voidaan tuomita Tanskassa vähintään neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Mikäli mies tuomitaan rikoksesta, hänet voidaan karkottaa Suomeen kärsimään tuomiotaan.

Suomen kansalaisen puolustusasianajaja Mette Grith Stage kertoo asiakkaansa kiistävän syytteet.

– Odotamme asian käsittelyä ja toivomme että syytteistä luovutaan, hän sanoi Ritzaun mukaan.

Lisää aiheesta

Osa tutkinnasta tehtiin ulkomailla

Oikeuskäsittelyn päivämäärää ei ole vielä päätetty, kertoi valtakunnansyyttäjä Jan Reckendorff Jydske Vestkysten -lehdelle.

– Tapauksissa, joissa osa esitutkinnasta tehdään ulkomailla, pitää tutkinnan olla varsin kattava, hän totesi.

– Tällaiset tapaukset eivät ole kovin yleisiä.

Reckendorff kuitenkin lisää, että Aarhusissa on ollut viime aikoina niin kutsuttuja listaustapauksia, joissa on löydetty terroristijärjestöjen jäsenkaavakkeita.

Suomen viranomaiset vaitonaisia

Suojelupoliisi ei kommentoi tapausta, totesi Supon viestintäpäällikkö Jyri Rantala STT:lle keskiviikkoiltana.

Juhana Tuunanen ulkoministeriön viestinnästä vahvisti STT:lle, että ministeriö on tietoinen tapauksesta, mutta ei aio kommentoida sitä tarkemmin.

Asiasta uutisoivat aiemmin Suomessa myös muun muassa Yle ja iltapäivälehdet.

Ylen tekemän taustaselvitysten mukaan kyseessä on todennäköisesti sama henkilö, josta se kirjoitti toukokuussa. Tuolloin Yle kertoi Suomen kansalaisesta, jonka tiedettiin palanneen Isisin riveistä Syyriasta takaisin Eurooppaan. Ylen tietojen mukaan mies oli käynyt Suomessa, mutta mennyt Tanskaan.

Reetta Paakkinen, Kööpenhamina

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE