Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomen malli tarvitaan” – Sipilä kiteytti viestinsä talousneuvoston kokoukseen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi eduskunnassa menevänsä huomiseen talousneuvoston kokoukseen kuulemaan EK:n keskusjärjestösopimusten irtisanomisesta syntyneen jupakan osapuolia.

– Itse olen hämmästellyt tätä keskustelua, koska nämä päätökset on tehty vuosi sitten ja lopulliset päätökset viime syksynä siitä, että keskusjärjestösopimuksia ei enää tule. Haluan nyt selvittää onko tässä jostakin muusta kysymys, Sipilä sanoi.

Hän piti järjestöjen huolta oikeutettuna, jos asioista on sovittu pelkästään keskusjärjestötasolla ja alakohtaiset sopimukset puuttuvat.

– Minulle on kerrottu, että nämä keskusjärjestöasiat ovat liittokohtaisissa sopimuksissa. Jos näin ei ole, varmaan tästäkin sitten huomenna kuulen.

Kyllä minä tulen kyselemään sen perään, että se ei hautautuisi.

Erityisen huolissaan Sipilä vaikutti olevan Suomen mallia koskevien neuvottelujen jumiutumisesta.

– Suomen mallista sovittiin kiky-sopimuksessa ja hallitus on pitänyt kynsin hampain kiinni kaikista omista velvoitteistaan. Kyllä minä tulen kyselemään sen perään, että se ei hautautuisi.

Lisää aiheesta

Sipilän mukaan hallitusta muistutetaan oikeutetusti, että sopimuksista pidetään kiinni, ja hän haluaa esittää saman vaatimuksen muille.

– Suomen mallilla on merkitystä, kun arvioidaan kilpailukykypaketin vaikutuksia tulevaisuuteen.

Talousneuvosto aloittaa kokouksensa keskiviikkona 22. päivä klo 8.00 pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE