D-analyysit

Suomen menestymisodotukset talviolympialaisissa ovat laimeat – Mika Kojonkosken aikana mäkihyppymme on mitä syvimmän kuilun pohjalla

Kolumnit

Demokraatti.fi

 

Kolumnit

Demokraatti.fi

 

Kolumnit

Demokraatti.fi

 

Vuoden 2017 Urheilija on jo valittu. Kuka hän on – se paljastetaan vasta 18.1. televisioitavassa Urheilugaalassa. Annoin ääneni maailmalla ansioituneelle ja tunnetulle formulakuski Valtteri Bottakselle. Äänestäjäkunnan, urheilutoimittajat, tuntien arvelen kuitenkin Iivo Niskasen valintaan. Myös tenniksessä maailman nelinpeliykkösen Henri Kontisen nimi on korkealla, ehkäpä myös Lauri Markkasen.

Vuoden joukkueeksi valitsin Henrik Dettmannin luotsaaman korisjengin ja vuoden valmentajaksi intomielisen ja osaavan lentisgurun Tuomas Sammelvuon.

Kaksikymppisten MM-kisoihin lähdettiin giganttitoivein, petyimme pahoin.

Suomen lätkätaso kohosi Sapporon 1972 olympialaisten jälkeen rakettimaiseen nousuun, kun Göran Stubb toi HIFKn peräsimeen kanadalaistaklausopit osaavan Carl Brewerin isolla rahalla. Jo 1968 Jukka Uunila oli oivaltanut pestata Suomen juoksu-urheilun nostajaksi uusiseelantilaisen Arthur Lydiardin, joka oli näyttönsä antanut kultamitalisti Peter Snellin valmentajana.

Jo 1995 Suomi oli jääkiekon maailmanmestari ja jatkoa seurasi nuortenkin maailmanmestaruuksilla sekä yhdellä 2012 aikuisten uusitulla MM-tittelillä.

Nyt käytyihin kaksikymppisten MM-kisoihin lähdettiin giganttitoivein. Olihan tiimissämme peräti seitsemän ykköskierroksella NHL-kaukaloon varattua suomalaista. Petyimme kuitenkin pahoin, kun etenemisemme pysähtyi jo puolivälierissä tshekkien muuriin. Nyt kysellään, kenen oli vika. Valmentaja Jussi Ahokkaalla oli edellytykset luotsata meidät paremmille apajille, kun oli antanut näyttönsä 18-vuotiaiden viemisellä korkeimmalle pallille.

Missä sitten oli vika? Ehkäpä löytyy fakiiri, joka osaa antaa siihen vastauksen. Usein aikaisemminkin meille on käynyt näin ohraisesti. Suuret ovat odotukset myös nyt kun edessä ovat Etelä-Korean talvikisat.

Vihreän veran neuvottelupöydästä on kantautunut sovun ääniä.

Tulevissa talviolympialaisissa Suomen menestymisodotukset ovat laimeat. Maastohiihdossa Krista Pärmäkoski on naisykkösemme. Norja juhlii. Iivo Niskanen, Matti Heikkinen ja Ristomatti Hakola ovat parhaat miehemme. Vaikka Suomen huippu-urheilun takuumieheksi palkattu Mika Kojonkoski onkin varsinaiselta ammatiltaan mäkiexpertti, niin juuri hänen aikanaan mäkihyppymme on mitä syvimmän kuilun pohjalla.

Yhdistetyssä Eero Hirvonen on ilahduttanut, samoin Kaisa Mäkäräinen ampumahiihdossa – vaikka ampumatarkuudessa onkin yhä toivomisen varaa, ja lajin hiihtopuolellakin on jo kasvanut uusia ja kovia menijöitä. Lätkässä käy kuinka käy ja muut lajit ovat sitten niinikään arvoituksellisia.  Mika Poutala on myös kiitänyt jäillä ennätysaikoja sekä EM-mitalivauhtia.

Vihreän veran neuvottelupöydästä on kantautunut sovun ääniä. Pohjois- ja Etelä-Korea lyövät kättä toisilleen aivan kuten Kiinan ja USA:n pingpongpelaajat 1970-luvun alussa. Näin on jälleen kerran osoitettu kuinka urheilu ja politiikka rakastavat toisiaan menestyksellä.

Tv-uutisissa on viime aikoina näytetty kuvaa Koreoiden rajalla olevasta maiden neuvottelupaikasta. Istuin tuon neuvottelupöydän molemmin puolin sijaitsevilla tuoleilla 1988 Soulin olympialaisten aikana. Etelä-Korean puoleinen maasto on puutarhamainen kukkineen ja kiemurtelevine polkuineen. Pohjois-Korean puolella sijaitsee iso kulissirakennus. Ämyrien propagandahuudot kaikuivat pohjoisen puolelta. Paikka on isojen vuorien huipulla.

Mielenkiintoinen elämys.

Sitten tuli opetusministeriksi maalaisliiton Johannes Virolainen…

Urheilulla ei olisi iänikuista puutetta rahasta, mikäli valtiovalta olisi 1940-luvulla pitänyt antamansa lupauksen.

TUL:n liittotoimikunnan jäsen ja Suomen Sosialidemokraatin urheilutoimittaja Lauri ”Koukku” Nurmi oli ryhtynyt Suomessa Ruotsin esimerkin mukaan kytkemään urheilun ja vedonlyönnin yhteen. Urheilujärjestöjemme kolme suurta  SVUL, TUL ja SPL perustivat yhdessä keskusjärjestöihin kuulumattomien liittojen kanssa Tippaustoimiston.

Valtio, myöntäessään yhtiölle toimiluvan, epäili sen menestymistä. Siksi silloisella sisäministeri Ernst von Bornin oli helppo luvata kaiki firman tuotto ikiajoiksi sen perustajille. Sitten tuli opetusministeriksi maalaisliiton Johannes Virolainen, joka vuonna 1951 sai aikaa kakun jaon myös tieteelle, taiteelle ja nuorisokasvatukselle.

Siitä lähtien urheiluväki on kokenut sorron öitä, vaikka saakin nykyään 160 miljoonaa euroa vuosittain urheilun ja liikunnan pyörittämiseen Suomessa.

Vaikka urheilujärjestöt myivätkin yhtiön valtiolle 1970-luvulla loton mukaan tulon myötä, urheilulla on silti edelleen vankka asema vedonlyönnin kohteena.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat