Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomen nuorisotyöttömyys on yhä EU-keskiarvon yläpuolella

Vaikka Suomen yleinen työttömyysaste on pudonnut lähelle EU:n keskiarvoa, huitelee Suomen nuorisotyöttömyys reilusti unionin keskiarvon yläpuolella, ainakin jos EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tilastoihin on luottamista.

Eurostatin tilaston mukaan Suomen alle 25-vuotiaasta työvoimasta oli toukokuussa työtä vailla 20,4 prosenttia, kun EU:ssa keskimäärin vastaava lukema oli 16,9 prosenttia.

Tilastokeskuksen tiistaina julkistamien tuoreimpien työttömyyslukujen mukaan 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli kesäkuussa 21,7 prosenttia, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Tutkijat eivät halua vähätellä nuorisotyöttömyyden ongelmallisuutta, mutta muistuttavat, että luotettavien kansainvälisten tilastojen luominen nuorisotyöttömyyden kaltaisesta ilmiöstä ei ole helppoa.

Tutkijat kiinnittävät huomiota nuorisotyöttömyyden tilastoinnin vaikeuteen.

Suomen touko–kesäkuun korkeita lukuja selittää esimerkiksi oppilaitosten lukukausien päättyminen ja opiskelijoiden siirtyminen työmarkkinoille.

– Nuoret ovat aika liikkuvaa porukkaa työn ja opiskelujen välillä, minkä takia tilastoissa esiintyy paljon vaihtelua. Nuoria tulee ja menee, ja liikkuvuutta on paljon enemmän kuin vanhemmissa ikäryhmissä, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Karhunen.

Lisää aiheesta

– Yksittäisten kuukausien pohjalta ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Juha Tuomala.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE