Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomen on varmistettava jokaisen kansalaisen digiosaaminen” – se puuttuu vielä miljoonalta

– Teknologinen kehitys ja tekoäly leikkaavat läpi yhteiskunnan ja muuttavat niin pankki-ja vakuutussektoria kuin kaupankäyntiä. Tähän liittyy myös tiedon määrän kasvu, sen hallitseminen ja hyödyntäminen, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä korosti SDP:n ryhmäpuheenvuorossa, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa tietopolitiikasta ja tekoälystä.

Marja Luumi

Demokraatti

Hän nosti esille Lääkäriliiton selvityksen terveydenhuollon alan ammattilaisten näkemyksistä tekoälyyn liittyen.

– Tekoälyn ei koettu uhkaavan terveydenhuollon ammattilaisten työllistymistä lähivuosina, mutta sen nähtiin tuovan muutoksia työn sisältöön ja toimenkuviin. Tekoälyn, uuden työn ja alustatalouden maailmassa meidän on varmistettava, että työntekijöiden oikeudet eivät tule poljetuiksi.

Ojala-Niemelä muistutti, että arvioiden mukaan miljoona suomalaista on varustettu vajain digitaidoin.

– Suomen on varmistettava jokaisen kansalaisen digiosaaminen. IT-taidot ovat tämän päivän Suomessa yhtä tärkeitä taitoja kuin kirjoitus- ja lukutaito aikanaan. Meidän on panostettava mittavaan digiosaamisen nostamiskampanjaan ja varmistettava, että tukea on tarjolla.

Ojala-Niemelän mukaan tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tekoälyn kehittyessä keskiössä on aina pidettävä ihminen.

– Palveluiden tulee olla asiakaslähtöisiä ja riittävän helppokäyttöisiä. Tekoäly ei ole itseisarvo, vaan sen avulla pitää parantaa ihmisten elämää, arkea ja hyvinvointia. Tekoälyä voisi kuvatakin tukiälyksi. Vastuu koneälyn päätöksistä tulee säilyä ihmisellä. Me ihmiset emme pärjää koneille olemalla enemmän koneita, vaan olemalla enemmän ihmisiä.

Lisää aiheesta

“Facebook ja Google tietävät meistä jo lähes kaiken.”

Selonteossa Suomen uhaksi on kirjattu mittavat koulutukseen ja tutkimukseen tehdyt leikkaukset.

– Näin ei voi jatkua. Jotta pääsemme aallonharjalle tietopolitiikan ja tekoälyn hyödyntämisessä, tarvitsemme panostuksia koulutukseen ja tutkimukseen, Ojala-Niemelä painotti.

Hän piti tärkeänä, että yksilöllä tulee olla nykyistä enemmän sananvaltaa hänestä kerättyyn tietoon ja sen käyttöön. Keskustelu siitä, mitä tiedoilla voi tehdä ja kuka ne viime kädessä omistaa, on tarpeen.

– Facebook ja Google tietävät meistä jo lähes kaiken, mutta näiden lisäksi kerätään kansallisestikin tietovarantoja, joilla on paljon kaupallista potentiaalia. Oikeus henkilökohtaisiin, kuten terveystietoihin, on aina säilyttävä ihmisellä itsellään.

Ojala-Niemelä uskoo, että Suomella pienenä ja ketteränä maana on oiva tilaisuus olla tietopolitiikan ja tekoälyn kärkimaita. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden lähestyessä Suomella on tilaisuus ottaa asiassa johtajuus myös Euroopan unionin piirissä.

– Poliitikkojen tehtävä on luoda sääntelyllä raamit ja vuoropuhelun avulla arvopohja sen käytölle. Kaikkein tärkeintä on luottamus siihen, että kehitys vie maailmaa aina parempaan suuntaan ja kehityksessä pidetään kaikki mukana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE