Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomen siniristilippu täyttää 100 vuotta – mutta mistä värit olivatkaan alun perin peräisin?

Suomen lippu täyttää tänään tasan 100 vuotta. Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asetuksen mukaan liputus alkaa aamulla kello 8 ja päättyy auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään kello 21.

Eduskunta hyväksyi siniristilipun Suomen lipuksi 28. toukokuuta 1918, ja kaksi päivää myöhemmin julkaistiin laki Suomen lipusta.

Lippuluonnoksen vuodelta 1918 tekivät taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen.

Valinta ei kuitenkaan ollut mikään helppo, ja sitä edelsikin kova vääntö muun muassa lipun väreistä.

Sinivalkoisen väriyhdistelmän lisäksi ehdolla oli myös punakeltainen ja vaihtoehtoisia lippumalleja oli useita. Lisäksi kiistaa herätti se, käytettäisiinkö ristiä vai raitaa.

Punakeltaisen värimaailman katsottiin viittaavan länteen, sinivalkoisen taasen itään. Lopulta Suomen siniristilippuun päätyneet värit lainattiin alun perin Venäjän laivaston väreistä jo 1800-luvun puolella.

Lisää aiheesta

Sisällissodan jälkeen hyväksytty siniristilippu oli työväenluokalle vuosien ajan vaikea hyväksyä. Lippu edusti sodan voittaneen osapuolen ja luokan ajatusmaailmaa.

Haminassa järjestetään tänään valtakunnallinen Suomen lippu 100 vuotta -juhla. Kaikille avoin pääjuhla järjestetään Hamina Bastonissa klo 14 alkaen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE