Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomen täytyy olla mukana auttamassa” – ministeri Mykkänen: 61 000 000€ humanitaariseen apuun

Suomi on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen päätöksellä myöntänyt 61,4 miljoonaa euroa humanitaarista apua, josta noin 20 miljoonaa kohdennetaan nälänhädästä kärsiviin Afrikan sarven maihin sekä Nigeriaan ja Jemeniin.

Ulkoasiainministeriö tiedottaa asiasta maanantaina.

“Afrikan sarvessa on käsillä lähihistorian pahin ruokakriisi. Noin 20 miljoonaa ihmistä kärsii ruoan ja veden puutteesta. Tarttuvien tautien kuten koleran ja malarian leviäminen pahentaa tilannetta. Pakolaisia on kolminkertainen määrä vuosien 2010–2011 humanitaariseen kriisiin verrattuna. Suomen täytyy olla mukana auttamassa.”

Järjestöjen maa- ja aluekohtaisten operaatioiden osuus avusta on 38,4 miljoonaa euroa. Apu kanavoidaan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ja Maailman ruokaohjelma WFP:n sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen kautta. Tukea saavat myös suomalaiset kansalaisjärjestöt Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Suomen World Vision, Plan International Suomi ja Pelastakaa Lapset.

Avusta 23 miljoonaa euroa Suomi myöntää yleistukena YK-järjestöille, jotka voivat joustavasti ja nopeasti päättää sen kohdentamisesta. Yleistukea saavat YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR), YK:n humanitaarisen avun koordinointiyksikkö (OCHA), kansainvälistä strategiaa katastrofiriskien vähentämiseksi valmisteleva sihteeristö (ISDR), YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö (UNRWA) sekä YK:n keskitetty hätäapurahasto (CERF).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE