Kirjan nimi, “Tuhansien mokien maa” on onneksi metafora. Suomessa ei valtakunnan tasolla ole ehkä sentään tuhansia kertoja mokattu, vaikka töppäyksiä ja töppääjiä on riittänyt jo  alusta eli Suomen asuttamisesta n. 9000 eaa lähtien.

Aiemmen muiden maiden töpeksinnöistä kirjan “Unohtunut avain, joka upotti Titanicin ja muita mokia” julkaissut toimittaja-tietokirjailija Vesa Sisättö kertoo Suomen mokahistorian alusta tähän päiviin, ja raottaa esirippua näkymälle mahdollisista tulevaisuuden mokista.

Jääräpäisyyttä ja valtapelejä

Suurin osa Suomenkin historian suurista mokista on poliittisia ja taloudellisia. Myös Sisätön kirjan esimerkit ovat suurimmaksi osaksi poliittisissa ympyröissä sattuneita mokia, joihin on syyllistytty jo Ruotsin ja Venäjän vallan ajoista asti – tosin tuolloin niihin syyllistyvät myös isäntämaiden hallitsijat.

Ehkä suurin ja traagisin virhe tapahtui vajaa sata vuotta sitten, kun jääräpäisyys kumuloitui kansan kahtia repineeksi sisällissodaksi, joka sai aikaan hirvittävää kärsimystä ja tuhoa .

Jyrkkien poliittisten ristiriitojen pienemmän mittakaavan tapauksena Sisättö huomioi sen, kuinka Suomi saavutti vuoden 1960 Rooman olympialaisissa mitalisaalistuksessa kaikkien aikojen pohjanoteerauksensa. Urheilujärjestökenttä jakautui tuollon puolueiden mukaan, ja TUL:n urheilijat suljettiin ulkopuolelle –  joukossa nyrkkeilyn hallitseva Euroopan mestari Olli Mäki. Nythän tuo pohjakosketus on saatu jo alitetuksi ilman järjestöriitojakin.

Presidentti Urho Kekkosen pysyttäminen vallassa, vaikka sekä ruumiin että mielen terveys alkoivat pettää, on esimerkki paitsi suomalaisten mokille altistavasta jääräpäisyydestä, myös poliitikkojen mokiin johtavista valtapeleistä.

Kekkonen oli loppukaudellaan kulissi tai marionetti, jonka hänen puoluetoverinsa halusivat pitää vallassa saadakseen tämän avulla pääministeri Mauno Koiviston ulos ja hänen tilalleen Ahti Karjalaisen, josta keskusta kaavaili uutta presidenttiä.

2000-luvun suurin moka on Nokian putoaminen maailman huipulta. Mokia ja mokaajia riitti ylimieliseksi ja hierarkiseksi muuttuneesta dinosauruksesta yhtiön “pelastajiin” asti,  joista Stephen Elop on noussut suorastaan mokaajien symboliksi.

Sisättö uskoo, että juuri tälläkin hetkellä pinnan alla muhii mokia, jotka paljastuvat sellaisiksi vasta jälkikäteen. Mutta näinhän on aina ollut: monet tämän hetken juhlitut saavutukset, paljastuvat myöhemmin vastakohdikseen ja irvikuvikseen. Tämän vuoksi on hyödyllistä tarttua mokaamisen historiaa kartoittaviin kirjoihin ja opetella näkemään asioiden pinnan ja ulkomuodon läpi.

Pekka Wahlstedt