Suomen huippu-urheilun tulevaisuus on valinkauhassa, kun olympiakomitea valitsee tehtävässä epäonnistuneen Mika Kojonkosken seuraajan. Hakijoita on yli 40. Kojonkoskella oli sekä ennakkotietoa että itsekritiikkiä kun ei hakenut jatkoa.

Olympiakomitean toimari Mikko Salonen määrittelee huippu-urheilumme tulevan johtajan yhdeksi ydintehtäväksi verkostojen johtamisen. Mikäli hän tarkoittaa jatkuvaa porvariverkostojen isännöintiä, mikään ei muutu. Mutta mikäli tähän verkostoon liitetään myös muut maamme vaikutusvaltaiset kansalaispiirit, toiveita paremmasta tulevaisuudesta on. Yhteistuumin on ennenkin saatu aikaan ihmeitä.

Suomi tarvitsee tekijöitä, kuten Artsi ja uintivalmennuksen legendaksi nimetty Kari Ormo. Vaan eivät kelpaa nykyporvariverkoston taustapelin vuoksi. Tämän verkoston aikaansaannoksiin kuuluu myös Euroopan nyrkkeilymestarin Olli Mäen esto olympiakisoihin ja työväen urheilun alasajo Suomessa.

Mitä tulee Mika Kojonkosken aikaansaannoksiin, hänhän oli aikanaan Suomen kärkihyppääjiä mäessä ennen valmentajapestejään Suomessa, Itävallassa ja Norjassa. Suomessa valmennustyö oli kohdallaan, mutta Norjasta hänet pumpsattiin ulos sisäpiiritietojen mukaan. Nyt Norjan mäkihyppy kukoistaa laaja- alaisesti. Mika taisi unohtaa Suomessa bravuurialansa, koska mäkihyppymme on sukeltanut hänen aikanaan niin syvälle.

Sydän sykähteli osaaottavana elämyksenä, ilona ja onnena kun seurasi paralympialaisten osanottajien ilmeistä. Tärkeintä heille ei ollut voitto vaan itsensä mukanaolo. Vammaisten ponnistelut ja mukaantulo kilpailutantereille on kaikkien sydämenasia. Tapahtuma oli osoitus miten itsekukin ponnistelee tasa-arvoisuuden puolesta ,vaikka se onkin kaikkien mahdoton saavuttaa.

Suomen vuoden 2018 urheilija tulee olemaan jälleen Iivo Niskanen. Olympiavoittajaa ei nujerra enää kukaan muu. En ole sittenkään varma tästä. Iivo on kompuroinut pahastikin kisojen jälkeen. Krista Pärmäkoskella on huikeita saavutuksia olympialatujen jälkeen.

Tässä valintayhteydessä tullaan jälleen käymään keskustelua vammaisten asemasta. Keskustelussa tulevat esille entiseen tapaaan lähtökohdat. Kuten se, miksi vaikkapa pyöräkelaus on vain vammaisten laji, koska sitä voivat harrastaa myös terveet. Tai kuinka korkealle arvostetaan Matti Suur-Hamarin lumilautacrossin kulta, kun mies kilpailee myös tervejalkaisten sarjoissa. Valinnan määrittely on valitsijan kynässä.

Norja on maailman ykkönen talviurheilumaana. Sen sanotaan perustuvan ihmisten iloisuuteen myös huipulle tähtäävien urheilijoiden keskuudessa. Urheilustakin ottavat ilon irti. Kuten Holmenkollen koko komeudessaan osoittaa. Kuningaskin on siellä tavallisten kansalaisten keskuudessa. Tosin hänellä on oma aitionsa. Kansalaiset raahaavat telttojaan, keittimiä, maistuvaa ruokaa ja juomia mukanaan. Ja kaikki viihtyvät ja hurraavat huipuilleen.

On meilläkin esimerkkejä hieman samoista asenteista. Aikanaan HTU:n monipuolinen uintilahjakkuus Veikko Salminen kyllästyi kaakelin tuijottamiseen ja siirtyi viisottelijaksi. Mukaan tulivat metsälenkit, hevoset ja tarkkuusaseet. Hän ei tarvinnut kovin monenkaan vuoden harjoittelua ja sopeutumista, kun nousi Munchenin olympiakisojen pronssikorokkeelle joukkuekisan päätyttyä. Se oli muuten sitä aikaa kun Ruotsin kuningas käyskenteli viisotteluareenan teltoissa.