Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomen väkiluku on kasvanut melkein 5 000 hengellä tänä vuonna, vaikka suomalaisten syntyvyys laskee edelleen

Suomen väkiluku on kasvanut tänä vuonna melkein 5 000 hengellä, ja nyt Suomessa on yli 5,5 miljoonaa asukasta, selviää Tilastokeskuksen ennakkotilastosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tilastokeskus kertoo, että maahanmuutto kasvattaa Suomen väkilukua. Heinäkuuhun mennessä Suomeen oli muuttanut tänä vuonna melkein 17 000 ihmistä ja Suomesta oli muuttanut pois yli 8 000 ihmistä. Maahanmuuttoja oli tänä vuonna noin 1 000 enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Suomalaisten syntyvyys laskee edelleen. Tämän vuoden tammi-heinäkuussa Suomessa syntyi melkein 28 000 lasta, mikä on noin 1 500 vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Tilaston mukaan suomalaisia syntyy vähemmän kuin kuolee. Syntyneitä oli melkein 4 000 vähemmän kuin kuolleita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE