Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Suomessa 20 000 ihmistä on voinut joutua Facebookin tietovuodon uhriksi

LEHTIKUVA / AFP PHOTO

EU-maissa voi olla jopa 2,7 miljoonaa ihmistä, joiden tiedot ovat päätyneet Facebookilta luvattomasti analytiikkayhtiö Cambridge Analyticalle, ilmoittaa EU-komissio.

Demokraatti.fi/STT

EU:n oikeuskomissaari Vera Jourovan on määrä neuvotella Facebookin operatiivisen johtajan Sheryl Sandbergin kanssa siitä, mitä yhtiö tekee korjatakseen tilannetta.

Facebook myönsi tällä viikolla, että jopa 87 miljoonan ihmisen tiedot ovat voineet vuotaa. Suomessa tämä koskee noin 20 000:ta ihmistä.

Facebook tiesi vuodosta jo yli kaksi vuotta sitten

Sandberg sanoi tänään Today-ohjelman haastattelussa, että vuotoja saattaa yhtiön sisäisessä tutkinnassa löytyä vielä lisää.

Sandberg myönsi, että Cambridge Analytican vuoto paljastui Facebookille jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Yhtiö ei silloin tarttunut riittäviin toimiin turvatakseen käyttäjiensä tietoja, Sandberg sanoi.

– Uskoimme, että tiedot oli poistettu, ja meidän olisi pitänyt varmistaa asia. He vakuuttivat meille tehneensä sen, mutta kuulimme vasta muilta, ettei näin oltu tehty.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg menee ensi viikolla Yhdysvaltojen kongressin kuultavaksi selvittämään yhtiön toimintaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE