Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomessa 65 uutta koronatartuntaa

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomessa on raportoitu 65 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1 081 tartuntaa, mikä on 671 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 1 752 tartuntaa kahdessa viikossa.

Koko pandemian aikana Suomessa on raportoitu yhteensä yli 94 300 tartuntaa.

Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa koronan ilmaantuvuus on alhaisella tasolla.

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n mukaan esimerkiksi Kreikassa koronan ilmaantuvuusluku oli kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana 127 ja Ruotsissa 131, kun Suomessa se oli juuri tällä samalla ajanjaksolla 25.

Virossa koronan ilmaantuvuus oli 75 ja Norjassa 61. Euroopan alhaisimmat ilmaantuvuusluvut kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla oli Islannissa (10) ja Maltalla (9).

Tämän jälkeen ilmaantuvuus Suomessa on laskenut THL:n tietojen mukaan alle kahdenkymmenen.

Suomen sisällä korkein ilmaantuvuusluku (noin 35) on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Etelä-Savossa koronan ilmaantuvuus on vain kaksi, mikä on sairaanhoitopiireittäin tarkasteltuna alhaisin ilmaantuvuusluku.

Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka monta tartuntaa valitulla alueella on todettu kahdessa viikossa sataatuhatta ihmistä kohden.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE