Kokoomus muistuttaa tapansa mukaan, että kunnallisvero on kuin rikkinäinen hissi, joka toimii vain yhteen suuntaan eli ylöspäin. Asiassa on jonkinlainen perä, mutta esimerkiksi Helsinki laski tälle vuodelle kuntaveroa kokonaisen prosentin. Tämä tietenkin selittyi kokoomuslaisella pormestarilla. Pääsääntöisesti kuntaveron korotuspaine on pienissä kunnissa kuitenkin ilmeinen.

Kunnallisveroista ei saada kunnissa aikaan merkittävämpää vääntöä. Sen sijaan perusterveydenhuollon sekä opetus- ja kasvatustyön menoista on käynnissä suoranainen luokkasota. Kokoaikaista varhaiskasvatusta ei monissa kunnissa olla valmiita tarjoamaan lapsille, joiden vanhemmat ovat päivät kotona. Asia on mielenkiintoinen, koska kyse on tietenkin lapsen subjektiivisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen ja muiden lasten seuraan. Varsinkin keskustalaiset näkevät varhaiskasvatuksen vain lasten päivähoitona ilman merkittävää kasvatuksellista tarkoitusta. Samalla he haluavat sitoa äidit kotihoidontuella kotiin, jotta yhteiskunnallinen tasa-arvonkehitys ei vaarantaisi miesten patriarkaalista asemaa.

Kun kunnanjohtaja on lyönyt talouslukunsa pöytään, alkaa poliittisten ryhmien vääntö siitä, mihin mahdollista lisärahaa voisi kohdentaa. Vasemmistolaiset haluavat pienentää oppilaitosten ryhmäkokoja ja lisätä resursseja perusterveydenhuoltoon. Vihreät haluavat autot pois keskustoista ja keskustalaiset lisää rahaa yksityisteiden kunnossapitoon. Lisäksi keskustalaiset haluavat kaavoittaa omille maillensa mahdollisimman paljon taloja (Hyvä bisnes!). Kokoomus taas etsii vimmatusti uusia säästökohteita, mutta päätyy lopulta vain esittämään kunnallisveron laskemista ja halpoja yritystontteja.

Näin tämä ruletti pyörii. Hämmästyttävintä kaikessa on se, ettei yksikään puolue tee oikeasti kovinkaan radikaaleja ehdotuksia. Muutosesitykset ovat maksimissaan muutaman miljoonan luokkaa. Todellisia rakenteellisia muutoksia tai uusia tulevaisuusinvestointeja ei uskalleta ehdottaa.

Mikä tähän voisi olla neuvoksi? Monissa vahvoissa demarikunnissa on jo vuosien ajan tehty vähintään joka vaalikausi oma kunnallispoliittinen ohjelma, johon on määritelty tärkeimmät kuntapolitiikan tavoitteet. Näitä on sitten ajettu sinnikkäästi jokaisen talousarvion yhteydessä. Sinnikkyys onkin kuntapolitiikan tärkein työväline. Vain pitkäjänteinen työ kantaa kunnissa hedelmää.

Yksi hyvä esimerkki joka kunnassa toteutettavasta demaritavoitteesta pitäisi olla terveydenhuollon asiakasmaksujen poisto. Näin asia on jo Helsingissä, mutta muuallekin tulisi ulottaa ilmainen julkinen terveydenhuolto. Jo nyt on nähtävissä, että maksukatosta huolimatta moni vähävarainen jättää käymättä lääkärissä rahanpuutteen vuoksi. Tästä seurauksena on usein enemmän inhimillistä kärsimystä ja lopulta hyvin kalliita erikoissairaanhoidon kuluja.

Ihmisten huolenpito maksaa. Sosialidemokraattisen politiikan lähtökohtana tulee kuitenkin aina olla se, ettei hädän hetkellä ketään jätetä yksin.