Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomessa käytetystä sähköstä noin 24 prosenttia katettiin tuonnilla – HS-gallup: Valtaosa suomalaisista haluaa vähentää

Selkeä enemmistö suomalaisista haluaa vähentää sähkön tuontia Suomeen, käy ilmi Helsingin Sanomien teettämästä gallupista. Kyselyyn vastanneista 70 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen pitäisi olla sähkön tuotannossa omavarainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Omavaraisuutta vaativat ennen kaikkea miehet, yli 40-vuotiaat sekä taajamissa tai maaseutukunnissa asuvat. Peruskoulutuksen saaneet kannattavat omavaraisuuteen pyrkimistä useammin kuin akateemisesti koulutetut.

Sähkön nettotuonti Suomeen on kasvanut selvästi 2010-luvulla. Viime vuonna nettotuonti kasvoi uuteen ennätykseen, 20,4 terawattituntiin, lehti kertoo. Noin 24 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä katettiin siis tuonnilla.

Kantar TNS:n kesäkuussa toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistui 1 001 ihmistä. Tulosten virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE