Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomessa naiset pysyvät yhä kotona – “Sipilä, uudista perhevapaat”

SDP:n Joona Räsänen vaatii hallitusta uudistamaan perhevapaat. Nyt naisten työllisyysaste on turhan alhainen - keinotekoisesti.

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vaatii, että hallitus ottaa osaksi työllisyystoimiaan perhevapaajärjestelmän uudistamisen. Hallitus ilmoitti eilen, että kolmikantaisen työryhmän on tarkoitus valmistella esityksiä työllisyyttä parantavista toimenpiteistä. Työllisyyden ja tasa-arvon näkökulmasta työryhmässä tulisi pohtia myös perhevapaajärjestelmän uudistamista.

− Nykyinen perhevapaajärjestelmä pitää keinotekoisesti alhaalla naisten työllisyysastetta. Tasa-arvoa ja työllisyyttä edistettäisiin kaikkein parhaiten uudistamalla nykyistä järjestelmää niin, että perhevapaiden käyttö muuttuisi joustavammaksi, perheen ja työn yhteensovittaminen helpottuisi sekä kannustettaisiin isiä perhevapaille, Räsänen toteaa.

Räsäsen mielestä hallituksen tulisi ottaa mallia Ruotsista. Suomessa työllisyysaste olisi asiantuntijoiden mukaan puolitoista prosenttia korkeampi, jos nuorten naisten työllisyys olisi Ruotsin tasolla.

− Jos hallitus oikeasti haluaa päästä omaan tavoitteeseensa 72 prosentin työllisyysasteesta ja samalla haluaa edistää työelämän tasa-arvoa, niin perhevapaajärjestelmän uudistaminen on keskeinen kysymys. On korkea aika tarttua nykyisen järjestelmän epäkohtiin ja korjata ne kestävällä tavalla, Räsänen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE