Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomessa on kohistu Ruotsin demarien Nato-kannoista – kansanedustaja otti ja lähti paikan päällä kysymään – Katso video!

Ville Skinnari.

Ruotsin mahdollisesta Nato-jäsenyydestä on keskusteltu Suomen presidentinvaalien alla. Ruotsin maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja on ilmoittanut, että Ruotsi tavoittelisi jäsenyyttä 10 vuoden sisällä. Ruotsissa Nato-päätös vaatisi kuitenkin laajaa konsensusta.

SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari kävi Tukholmassa kysymässä tällä hetkellä hallitusvastuussa olevilta Ruotsin sosialidemokraateilta, mikä heidän näkemyksensä jäsenyydestä on.

Skinnari julkaisi haastatteluista videon.

Hänen kysymykseensä siitä, onko Ruotsin sosialidemokraattien Nato-kanta muuttunut, vastasivat Ruotsin sosialidemokraattien kansanedustaja Pyry Niemi ja Olle Thorell.

– Vastaus on ei. Ruotsi ja Ruotsin demarit kannattavat kannattavat sotilaallista liittoutumattomuutta. Ja se kanta on kiven kova. Eikä Ruotsin parlamentista löydy tukea sille myöskään. Se tarkoittaa, että demarit pitävät kiinni kannastaan, että me emme mene mukaan Natoon, Niemi toteaa.

– Meillä demareilla on sama kanta, joka meillä on ollut vuosia. Teemme yhteistyötä mielellämme rakentaaksemme turvallisuutta mutta pidämme vahvasti kiinni sotilaallisen liittoutumattomuuden periaatteesta, Olle Thorell totesi.

– Me sanomme ei Nato-jäsenyydelle, teemme yhteistyötä mielellämme naapurimaiden kanssa. Meillä on erityinen suhde Suomeen ja transatlanttinen yhteys USA:n kanssa on tärkeä ja yhteistyö EU:n sisällä on tärkeää. Me ymmärrämme, että emme voi yksin rakentaa turvallisuutta, mutta Nato-jäsenyydelle sanomme päättäväisesti ei.

Lisää aiheesta

Ville Skinnari osallistuu Ruotsissa Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE