Kotimaa

Suomessa on pari tuhatta ilvestä – metsästys harventaa kantaa jo neljättä vuotta

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Suomessa arvioidaan tällä hetkellä olevan hieman alle 2 000 ilvestä eli 400–500 yksilöä vähemmän kuin viime vuonna, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo.

Ilveskanta on pienentynyt vuodesta 2014 lähtien.

Eniten ilveksiä on hävinnyt Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Kainuussa, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Muualla maassa ilvesten määrä on pysynyt lähellä viime vuoden tasoa.

– Paikallinen metsästyskiintiö selittää aivan suoraan sitä, millainen muutos kunkin alueen ilveskannassa on. Ilveksen kuolleisuudessa ei ole kysymysmerkiksi jääviä osia, sanoo Luken erikoistutkija Katja Holmala.

Nykyisen kokoinenkin ilveskanta on Holmalan mukaan yhä niin vahva, että se ei ole häviämisen vaarassa lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat