Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Suomessa repesi pörssiriemu, Ruotsissa ollaan jo krapulavaiheessa — SDP:n Feldt-Ranta: Kohta on verovaroja jaossa miljardeittain

SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta kirjoittaa verkkosivuillaan, ettei hänelle ole mitään rikastumista vastaan, päinvastoin. Hän ei kuitenkaan pidä oikeana, että yhteiskunnan palveluja kehitetään siitä lähtökohdasta, että edistetään ensisijaisesti yritystoimintaa eikä kansalaisten palveluja.

“En myöskään hyväksy, että mahdollistetaan palveluihin tarkoitettujen verovarojen kanavoiminen yksityisten osakkeenomistajien pankkitileille tai kaikkein vähiten, ettei voida varmistua siitä, että verovarojen avulla taotusta voitosta maksetaan verot Suomeen.”

Kyse on nyt kahdesta megaluokan uudistuksesta, joista paistaa SDP:n kansanedustajan mukaan läpi se, että uudistuksia tehdään yritysmaailman voittojen edistämismielessä.

“Nämä uudistukset ovat, ei sen enempää eikä vähempää, kuin koko sosiaali- ja terveydenhoitomme ja koko maan liikenne ja kaikki liikenneväylät.”

Politiikkaan pistäytymään tulleet yritysjohtajat ovat päättäneet: se on tulos ja sitten ulos. Mitä sen jälkeen tapahtuu onkin jo sitten muiden murhe.

Feldt-Rannan mukaan ainoa tosiasiallinen syy ja pyrkimys täydelliselle järjestelmämuutokselle löytyy hallituksen ideologiasta ja sen keskeisten toimijoiden yrittäjyyssidonnaisuuksista.

“Hallituspuolueiden riveistä on useampia vaikuttajia siirtynyt yksityisiin terveysyrityksiin maksimoimaan verovarojen valumista yrityksille. Kauppalehden taannoisen uutisen ingressi kiteyttää hyvin, mistä sote-yhtiöittämisessä on kyse: “Sote-riemu repesi Helsingin pörssissä torstaina, sillä yksityisille toimijoille voi uudistuksen ansiosta avautua usean miljardin euron markkinat.””

Lisää aiheesta

Feldt-Rannan mukaan nykyjärjestelmien ongelmat pitää toki korjata, mutta kuvitelma siitä, että kaikki ongelmat korjaantuvat kun julkiset palvelut yhtiöitetään ei perustu hänen mukaansa mihinkään.

“Asiantuntijat toisensa perään ovat varoittaneet niistä ongelmista, joita soten osalta on edessä, jos hallituksen suunnitelmat toimeenpannaan. Naapuri Ruotsissa eletään jo valinnanvapauden jälkeistä krapulavaihetta ja siellä yritetään epätoivoisesti etsiä keinoja joilla korjata syntyneitä vahinkoja.”

Feldt-Ranta muistuttaa, etteivät nykyiset hallituspuolueet puhuneet kaiken yhtiöittämisestä ja markkinaehtoiseen yhteiskuntaan siirtymisestä ennen vaaleja.

“Joku yksittäinen hallituspuolueen veteraanikansanedustaja yrittää hädissään toppuutella hallitusta hulluimmilta yhtiöittämisen ylilyönneiltä, mutta hänen varoituksensa kaikuvat kuuroille korville kuin yksinäisen hätähuuto erämaassa. Politiikkaan pistäytymään tulleet yritysjohtajat ovat päättäneet: se on tulos ja sitten ulos. Mitä sen jälkeen tapahtuu onkin jo sitten muiden murhe.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE