Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Suomessa Ruotsia tehokkaampi ja halvempi päivystys

Ruotsalaiset päivystyssairaalat häviävät tehokkuudessa Suomen ja Tanskan sairaaloille, todetaan Svenska Dagbladetin uutisoimassa tutkimuksessa. Torstaina Tukholmassa julkistetun tutkimuksen mukaan Suomen ja Tanskan menestyksen taustalla on hyvin toimiva perusterveydenhoito.

Ruotsissa ongelmia on erityisesti suurissa yliopistosairaaloissa, jotka tuottavat  hyvää tutkimusta mutta vastaanottavat jopa 40 prosenttia vähemmän potilaita kuin Suomessa. Ruotsalaiset lääkärit näkevät potilaita vähiten työvuoronsa aikana neljän tutkimukseen osallistuneen Pohjoismaan kollegoihinsa verrattuna. 

Hoitotuloksissa Ruotsin sairaalat menestyvät erinomaisesti. Vain harvat maat pärjäävät Ruotsille vertailussa esimerkiksi sydänkohtausten, aivoinfarktien ja syöpäsairauksien hoidossa.

Tuloksessa on hämmästyttävintä se, että julkisen terveydenhuollon kustannukset ovat Suomessa muita Pohjoismaita halvemmat. Suomessa on myös vähemmän lääkäreitä tuhatta asukasta kohden kuin Ruotsissa. Tehottomuus ei siis liity resursseihin vaan niiden käyttöön.

Tutkimuksessa vertailtiin Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen tietoja 1990-luvun lopulta vuoteen 2013. Suomesta tutkimukseen osallistui Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE