Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomi ei lähde opastamaan” – Soini vastasi Arhinmäelle ja Huhtasaarelle

Suomi ei puutu millään lailla itsenäisyyttä havittelevan Katalonian tilanteeseen, sanoo ulkoministeri Timo Soini (sin.) (kuvassa). Sama pätee Soinin mukaan myös esimerkiksi Skotlannin esittämiin itsenäisyysajatuksiin.

– Jokainen maa itsenäisesti päättää näistä asioista. Suomi ei niihin lähde opastamaan, Soini sanoi eduskunnassa budjetin lähetekeskustelussa, missä keskustelun kohteena oli ulkoministeriön budjetti.

Suomen suhtautumisesta Kataloniaan kysyivät kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas.) ja Laura Huhtasaari (ps.).

Arhinmäki kysyi Soinilta myös Suomen suhtautumisesta Irakin kurdien maanantaina järjestämään kansanäänestykseen itsenäisyydestä.

Myös Kataloniaan on ensi sunnuntaiksi kaavailtu kansanäänestystä itsenäisyydestä, mutta Espanjan keskushallinto on yrittänyt estää äänestyksen järjestämisen.

Arhinmäki muistutti, että Soini on useasti urallaan painottanut, että “kyllä kansa tietää”.

– Mikä on Suomen näkemys näistä kansanäänestyksistä? Pitääkö kansan tahtoa kunnioittaa, Arhinmäki kysyi.

Lisää aiheesta

Huhtasaari kysyi, tukeeko Suomi Katalonian itsenäistymispyrkimyksiä.

– Hyvin harva kansakunta olisi koskaan itsenäistynyt, jos se olisi ollut kiinni isäntämaan haluista. Itsenäisyysprosessissa tarvitaan tukea myös muilta mailta, Huhtasaari muistutti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE