Politiikka
27.9.2024 08:30 ・ Päivitetty: 27.9.2024 08:30
Suomi ei saa houkuteltua osaajia – sd-kansanedustaja patistaa hallitusta pikaisesti työhön maineen pelastamiseksi
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on huolissaan Suomen mahdollisuuksista houkutella maan kipeästi tarvitsemia kansainvälisiä osaajia ja opiskelijoita.
Hän kysyy kirjallisella kysymyksellään, mitä hallitus aikoo tehdä tilanteen korjaamiseksi.
– Hallitusohjelmassa löytyy hyviä kirjauksia siitä, miten Suomen pitäisi lisätä kilpailukykyään ja houkutella lisää kansainvälisiä osaajia. Hallituksen käytännön politiikka kuitenkin vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan ja heikentää Suomen maabrändiä ja houkuttelevuutta kansainvälisille osaajille, Eloranta toteaa tiedotteessaan.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) syyttää maabrändin heikentämisestä oppositiota, mutta syy löytyy kyllä hallituksen omasta politiikasta, Eloranta huomauttaa.
– Kolmen kuukauden sääntö, kansalaisuuslain ja pysyvien oleskelulupien myöntämisen tiukentaminen, ja niiden nostattama keskustelu ovat vakava maineriski niin Suomelle kuin myös osaajia houkutteleville korkeakouluille ja työnantajille, hän nostaa esimerkeiksi.
KESÄLLÄ julkaistussa Expat Insider 2024 -tutkimuksessa Suomen sijoitus houkuttelevuudessa romahti 53 maan vertailussa sijalta 16 listan hännille sijalle 51.
Myös ulkomaisten opiskelijoiden määrä on laskenut merkittävästi. Vuoden 2024 yhteishaussa korkeakouluihin hakijoiden määrä laski 11 000 ihmisellä, josta suurin osa johtuu ulkomaisten hakijoiden merkittävästä vähenemisestä. Elorannan mukaan nämä ovat suora seuraus hallituksen täysin epäonnistuneesta politiikasta.
Hän vaatii pikaisia toimia tilanteen korjaamiseksi.
– Väestönkasvumme hitaus ja osaajapula, joka pian taas on talouden nousun esteenä, vaativat välttämättä toimia osaajien houkuttelemiseksi ja ennen kaikkea sen varmistamiseksi, että tänne tulleet ihmiset tuntevat itsensä tervetulleiksi ja jäävät Suomeen töihin.
Hallituksen pitää Elorannan mielestä ryhtyä pikaisesti työhön Suomen maineen korjaamiseksi ja maassa jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden työllistämiseksi Suomessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.