Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomi houkuttelee EU:n lääkevirastoa omalla valttikortillaan – kahvilla

Suomi on jättänyt Euroopan unionille hakemuksensa saadakseen Euroopan lääkeviraston Helsinkiin. Virasto siirtyy EU:n jättävästä Britanniasta johonkin muuhun EU-maahan.

Suomen hakemuksessa korostetaan, että lääkevirasto ja Helsingissä jo oleva Euroopan kemikaalivirasto muodostaisivat terveyden suojelun huippuosaamisen keskuksen.

– Euroopan lääkeviraston ja kemikaaliviraston sijoittuminen samaan kaupunkiin antaisi virastojen hyödyntää resursseja ristiin ja loisi kahden erityisosaamista vaativan viraston huippuosaamisen keskuksen, sanoo hakemuksen valmistelusta vastannut sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (uv.).

– Jo nyt Helsingin alue on Euroopan parhaita paikkoja terveysalan ja terveysteknologian tutkimukselle, kehitykselle ja liiketoiminnalle, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori tiedotteessa.

Viraston noin 900 työntekijälle tarjotaan toimitiloiksi uutta kiinteistöä Vallilassa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö. Rakenteilla oleva kiinteistö sijaitsee Meiran kahvipaahtimon vieressä.

Jäsenmaiden on jätettävä hakemuksensa viimeistään tänään. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan muun muassa Ruotsi ja Tanska ovat jo jättäneet hakemuksensa. Suurin osa EU-maista on kiinnostunut lääkevirastosta.
EU:n määrittelemiin valintakriteereihin kuuluvat muun muassa kiinteistön välitön käyttöönottovalmius, isäntäkaupungin ja toimipisteen saavutettavuus ja viraston toiminnan jatkuvuus. Sosiaali- ja terveysministeriö korostaa Helsingin ja ehdotetun kiinteistön täyttävän kriteerit erinomaisesti.

Myös Vapaavuori korostaa, että siirtymä Lontoosta Helsinkiin sujuisi ripeästi ja ongelmitta.
– Tästä meillä on näyttöä lukuisista muista hankkeista.

Lisää aiheesta

EU:n lääkeviraston uudesta sijaintipaikasta päätetään unionin yleisten asioiden neuvoston yhteydessä marraskuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE