Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomi ja USA 6G-yhteistyöhön – tästä on kyse

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kuvassa Suomen ja USA:n liput ennen 6G-julkilausuman allekirjoitusta.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken allekirjoittivat Suomen ja Yhdysvaltain välistä 6G-yhteistyötä koskevan julkilausuman Helsingissä tänään.

Demokraatti

Demokraatti

Julkilausumassa todetaan yhteinen tahtotila tiivistää yhteistyötä 6G:n tutkimuksen ja kehityksen kannalta keskeisillä aloilla ja lisätä vuorovaikutusta suomalaisten ja yhdysvaltalaisten toimijoiden välillä, ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan.

6G merkitsee suurta murrosta aikaisempien sukupolvien langattomiin mobiiliteknologioihin verrattuna. Alan kehitykselle on ominaista tieteellisen tutkimuksen, standardoinnin ja kaupallistamisen vuorovaikutus.

– 6G:n kehityksessä ovat keskeisiä myös yhteisen arvopohjan ja kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen sekä kahdenvälisesti että monenvälisillä foorumeilla. On erinomaista, että kumppanimaina Suomi ja Yhdysvallat voivat yhdessä edistää näitä tärkeitä tavoitteita, ulkoministeri Haavisto toteaa tiedotteessa.

Suomi on 6G-kehityksen kärkimaita. Suomi oli ensimmäinen maa, joka käynnisti laajan 6G-tutkimusohjelman vuonna 2018. Suomen 6G-osaaminen avaa kaupallisia ja poliittisia mahdollisuuksia, ja osaamisen hyödyntäminen edellyttää tiivistä kansainvälistä yhteistyötä.

– 6G on Suomen tulevan menestyksen ytimessä, ja yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa vahvistaa teknologista etulyöntiasemaamme. Olen iloinen isoista mahdollisuuksista, joita avautuu tutkimus- ja kehitystyölle sekä kaupallistamiselle. Läntisten demokratioiden on myös osoitettava yksituumaisuutta kansainvälisillä foorumeilla, kun standardien ja taajuuksien osalta tehdään ratkaisuja, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka, joka on kantanut Suomesta vastuuta neuvotteluista, sanoo tiedotteessa.

HARAKKA luonnehtii Demokraatille Suomea 6G-teknologian suurvallaksi, suorastaan ykköseksi maailmassa. Oulun yliopistossa toimiva 6G -tutkimusyhteistyö on saanut yli tuhat kumppania ja myös rahoitusta ympäri maialmaa. Nokia vetää EU:ssa toimivaa Hexa-X-yrityskonsortiota, joka valmistelee 6G:n käyttöönottoa.

– On meille kansallisesti tärkeä asia, että edistämme suoraan Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä. Se avaa tuntuvaa tutkimusrahoitusta sekä suoraa liiketoimintaa kärkiteknologian alalla.

Harakka on tyytyväinen, että sopimus allekirjoitettiin korkealla ulkoministeritasolla.

– Se kertoo siitä, että tämä on myös Yhdysvalloille merkittävä kysymys, sekä 6G että kumppanuus maailman edelläkävijän, Suomen kanssa, Harakka sanoo.

Julkilausuman allekirjoitus on osa ulkoministeri Blinkenin Suomen-vierailua. Suomen teknologiayhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on viime vuosina tiivistynyt. Maiden välinen tiede- ja teknologiasopimus tarjoaa kehittämiselle hyvät puitteet. Suomi korostaa tarvetta jatkaa keskusteluja teknologiayhteistyöstä myös EU:n ja Yhdysvaltojen välillä mm. EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä kauppa- ja teknologianeuvostossa (TTC).

Julkilausuman valmisteluun ovat tiiviisti osallistuneet liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä ulkoministeriö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE