Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomi-kuvaa tämäkin: Sipilä-kohu ylitti myös BBC:n uutisriman

Myös Britannian yleisradioyhtiö BBC noteerasi Sipilä-Yle-casen. BBC:n tulokulma oli sananvapaus.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Ylen kiista huomattiin myös ulkomailla, useissa tiedotusvälineissä.

Ruotsalaislehti Dagens Nyheter (DN) kertoi keskiviikkona Suomen Kuvalehden jutusta ja uutisoi lisäksi, että Sipilä oli lähettänyt kymmenittäin sähköposteja perjantai-illan aikana Yleisradion toimittajalle.

DN siteerasi Suomen Kuvalehteä ja kertoi myös, että pääministerin viimeiset sähköpostit lähetettiin lauantain vastaisena yönä. DN kertoi, että Yleisradio oli jo aikeissa tehdä jutun viestittelystä, mutta Ylen johto päätti viime hetkellä hyllyttää sen.

Lehti muistutti myös, että Yle oli viime viikolla kertonut Sipilän yhteyksistä Terrafameen ja että Suomen hallitus on hiljattain varannut sata miljoonaa euroa tappiolliseen kaivostoimintaan.

BBC muistutti jutussaan, että Suomi on ollut viitenä viime vuotena maailman kärkimaa lehdistönvapauden suhteen.

Myös Britannian arvostettu yleisradioyhtiö BBC uutisoi Sipilän lähettämistä sähköposteista. Se muistutti jutussaan, että Suomi on ollut viitenä viime vuotena maailman kärkimaa lehdistönvapauden suhteen.

Ranskalainen uutistoimisto AFP huomioi niin ikään aiheen ja referoi sitä lyhyesti. Jutun lopussa AFP muistutti Talvivaaran aiheuttaneen “yhden Suomen pahimmista ympäristökatastrofeista vuonna 2012, kun nikkeliä, kadmiumia, uraania ja sinkkiä valui lähistön jokiin ja järviin”.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE