Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomi lisää painetta Turkkia kohtaan – europarlamentaarikot vaativat tuomion purkua

Kirjeen on valmistellut europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.

Suomen ulkoministeriö on kutsunut Turkin suurlähettilään keskusteluun suomalaistoimittaja Ayla Albayrakin vankeustuomion takia.

Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan valtiosihteeri keskustelee suurlähettilään kanssa tänään ulkoministeriössä, mutta Suomi ei aio vaatia Turkilta toimittajan tuomion purkua.

– Puhutetaan ensin. Turkilla on oma oikeusjärjestelmä, joka kannattaa käydä loppuun ja valittaa, ja sen jälkeen on ihmisoikeustuomioistuinta ja muuta, Soini sanooi STT:lle torstaina.

Lisäksi presidentti Sauli Niinistön on kerrottu lähettävän asiasta kirjeen Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille.

– Selvä viestimme on, että toimittajan jutussa ei ole mitään sellaista, joka voisi aiheuttaa tämän tuomion, Soini sanoi.

Soinin mukaan on selvää, että Turkissa vankeustuomion saanutta suomalaistoimittajaa ei luovuteta Yhdysvalloista Turkkiin.

Suomalaistoimittaja Ayla Albayrak tuomittiin tiistaina Turkissa vankeuteen poissaolevana. Hän on sekä Suomen että Turkin kansalainen.

Lisää aiheesta

Albayrak sai kahden vuoden ja yhden kuukauden tuomionsa Wall Street Journal -lehdessä elokuussa 2015 julkaistusta jutusta. Lehden mukaan New Yorkissa parhaillaan oleskeleva Albayrak aikoo valittaa tuomiostaan

Kumpula-Natrin valmistelemalle kirjeelle kertyy allekirjoituksia.

Useat suomalaiset europarlamentaarikot vaativat tuomion purkua.

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) valmisteleman kirjeen oli torstai-iltaan mennessä allekirjoittanut ainakin kymmenen suomalaista europarlamentaarikkoa.

Kirje on lähetetty kaikille Euroopan parlamentin jäsenille, ja allekirjoituksia kerätään perjantaiaamuun saakka.

Kirje lähetetään Turkin oikeusministerille ja Turkin EU-suurlähettiläälle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE