Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomi on salaillut metsien ympäristötietoa 11 vuotta – EU:n komissio uhkaa oikeudella

Suomen piiloleikki metsien ympäristötiedon julkisuudesta on saamassa lopun.

Euroopan komissio kehottaa Suomea muuttamaan lainsäädäntöään niin, että se takaa täysin kansalaisten oikeuden saada tietoa ympäristön tilasta. Asiaa koskeva direktiivi astui voimaan jo 11 vuotta sitten, mutta Suomi ei ole toiminut asiassa komissiota tyydyttävällä tavalla. Toisin sanoen Suomi yhä salaa metsien ympäristötietoa kansalaisilta ja ne ovat saatavilla vain anomuksesta.

Euroopan komissio kehottaa Suomea saattamaan lainsäädäntönsä vastaamaan täysin EU:n kansalaisten oikeutta saada tietoa ympäristöstä missä tahansa ymmärrettävässä muodossa. Tämä velvollisuus olisi pitänyt täyttää 14. helmikuuta 2005 mennessä. Ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetun direktiivin mukaan kansalaisilla on oikeus saada tietoa ympäristön tilasta, jotta he voivat osallistua päätöksentekoon, joka vaikuttaa heidän terveyteensä ja elämänlaatuunsa.

Asiassa on komission kyse siitä, että Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmän ympäristötiedot eivät ole yleisesti saatavilla ilman perusteltua tietopyyntöä. Direktiivin mukaan ympäristötietojen tulisi olla julkisesti saatavilla ilman, että pyyntöä tarvitsee perustella.
Vaikka Suomen viranomaiset ovat suostuneet muuttamaan lainsäädäntöä, muutoksen hyväksyminen on viivästynyt merkittävästi. Komissio on päättänyt lähettää Suomelle perustellun lausunnon. Jos Suomi ei toimi kahden kuukauden kuluessa, komissio voi viedä asian Euroopan unionin tuomioistuimeen.

Lisäksi komissio kehottaa Suomea saattamaan EU-maan alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta annetun direktiivin osaksi Suomen lainsäädäntöä. Myös tästä uhkaa tuomioistuin, jollei Suomi ryhdy toimiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE