Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomi on vaiti Brysselissä” – SDP:ltä viisi vaatimusta veronkierron vaikeuttamiseksi

SDP:n kansanedustajat Timo Harakka (vasemmalla) ja Maarit Feldt-Ranta selvittivät puolueen vaatimuksia veronkierron vaikeuttamiseksi tänään Helsingissä. Tilaisuuden eduskunnan Pikkuparlamentissa avasi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

SDP:n tiedotti tänään puolueen vaatimuksista veronkierron vaikeuttamiseksi. SDP linjasi viisi vaatimusta.

Euroopan unionin valtiovarainministerit päättävät ensi viikon keskiviikkona veronkiertodirektiivistä. SDP evästi ministeri Stubbia ajamaan tiukempaa ja tehokkaampaa linjaa kuin mihin Suomi on ollut neuvotteluissa halukas.

Suuri valiokunta hyväksyy Suomen neuvottelutavoitteet tänään perjantaina. Valiokunnan jäsen Timo Harakka (sd.) pitää suurimpana ongelmana sitä, että Suomella ei näytä olevan mitään neuvottelutavoitteita, joita hyväksyä.

– Panama-paljastusten jälkeen hallitus vannoi toimivansa veronkiertoa vastaan. Juhlapuheita on helppo pitää, mutta todellinen tahto paljastuu EU-neuvotteluissa. Suomi on vaiti Brysselissä, Harakka sano.

EU-alueen veronmenetys veronkierrosta on EU-komission mukaan 50-70 miljardia euroa vuodessa.

EU-direktiivi esittää lukuisia keinoja monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun vaikeuttamiseksi. Yksi tärkeimmistä on korkovähennyskikkailun estäminen. Suomi on suhtautunut penseästi toimien tehostamiseen.

Direktiivin ohella veronkiertoa pitää estää muun muassa tuomalla omistukset päivänvaloon, edellyttämällä yrityksiltä maakohtaisia, julkisia vero- ja tulostietoja ja suitsimalla EU-maiden keskinäistä verokilpailua.

Lisää aiheesta

SDP:n viisi vaatimusta veronkierron vaikeuttamiseksi:

1. Omistukset aidosti julki Suomessa ja maailmalla

– Ministeri Stubb on ilmoittanut kannattavansa maailmanlaajuista julkista omistajarekisteriä. Ristiriitaista onkin, että hallitus pyrkii heikentämään nykyistä avoimen omistamisen malliamme sallimalla hallintarekisteröinnin ulkomaille, Harakka huomauttaa.

2. Suomen tiukennettava EU:n veronkiertodirektiiviä (Ecofin 24.5.16)

  • EU:n minimiksi vähintään Suomen nykyinen lainsäädäntö
  • Korkovähennyksen ylärajaksi 10 % korkomenoista: direktiivissä 30, Suomen laissa 25 %
  • Matalan verotuksen rajaksi kiinteä 20 % efektiivinen, keskimääräinen veroaste

3. Yli 50 m € konsernien julkinen maakohtainen raportointi globaalisti

– Suomi on kannattanut nykyistä 750 miljoonan euron raportointirajaa, jolloin nun muassa Suomessa toimivien terveysalan konsernien ei tarvitsisi raportoida vero- ja tulostietojaan

– Tiedot yleisön saataville, Suomen kanta on epäselvä.

4.  Tapaus Starbucks: EU-valtioiden vahingollinen verokilpailu kuriin

– Verotason tulee jäädä kansalliseen päätösvaltaan, mutta huomattavia huojennuksia ja poikkeuksia ei pidä sallia. Suomen on vaadittava yhtenäistä verojärjestelmää, jotta valvontavastuu ei jää yksin EU-komission valtiontukisäännösten tulkinnan varaan. Tällä hetkellä komissio ja Hollanti riitelevät siitä, perittiinkö Starbucksilta riittävästi veroa.

5. Kansalliset toimet: muun muassa konserniavustusten ehtoja rajoitettava

– EU-komission vertailun mukaan Suomen yhteisöverotuksessa on enemmän porsaanreikiä kuin jäsenmaiden enemmistöllä.

Kun hallitus viime vuonna vaihtui, tippuivat kintaat tässä asiassa.

Harmaan talouden seurantaryhmään tehoa ja tarmoa

Lisäksi harmaan talouden vastaiseen työhön on lisättävä tehoa ja resursseja.

Työnsä aloittavaan parlamentaariseen harmaan talouden torjuntaan tähtäävän työryhmään SDP:llä on valmiina selkeät, Lauri Ihalaisen työryhmän rakentamat tavoitteet.

Tarkastusvaliokunnan jäsen sekä harmaan talouden vastaisen ohjelman parlamentaarisen seurantaryhmänjäsen Maarit Feldt-Ranta toivoo, että työhön ryhdytään nyt todella.

– Edellisellä hallituksella oli todella kunnianhimoinen tavoite olla maailman edelläkävijämaa verovälttelyn suitsimisessa. Nykyinen hallitus ei ole osoittanut minkäänlaista intoa veroparatiisien ja verovälttelyn vastaisessa työssä, päinvastoin, Feldt-Ranta sanoo.

– Kun hallitus viime vuonna vaihtui, tippuivat kintaat tässä asiassa. Koko harmaan talouden torjuntaohjelma oltiin lopettamassa, ja harmaan talouden torjuntaan varattuja määrärahoja on leikattu.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE