Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomi saa kiitosta WHO:lta: päivittäin tupakoivien määrä puolittui 2000-luvulla

Tänään vietetään vuosittaista kansainvälistä tupakatonta päivää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Teemapäivää on vietetty jo yli 30 vuoden ajan Maailman terveysjärjestön WHO:n aloitteesta.

Tänä vuonna WHO palkitsi Suomen sosiaali- ja terveysministeriön tupakan vastaisista toimista.

WHO nostaa esiin muun muassa Suomen sähkötupakointiin liittyvän sääntelyn, joka on järjestön mukaan vähentänyt sähkötupakoinnin vetovoimaisuutta suomalaisten nuorten keskuudessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan päivittäin tupakoivien suomalaisten määrä on puolittunut 2000-luvulla.

Nuorison keskuudessa tupakointi on vähentynyt vielä enemmän. Esimerkiksi 8.- ja 9.-luokkalaisista tupakoi vuosituhannen alussa vielä 20 prosenttia, mutta viime vuonna enää viisi prosenttia.

Samaan aikaan nuuskaaminen on THL:n mukaan yleistynyt Suomessa. Esimerkiksi ammattiin opiskelevien nuorten miesten nuuskan käyttö on viisinkertaistunut vuosikymmenessä.

Lisää aiheesta

WHO:n mukaan tupakkaan kuolee yli kahdeksan miljoonaa ihmistä vuosittain. Järjestön mukaan myös koronaviruksen aiheuttama tauti on tupakoitsijoilla todennäköisesti vakavampi kuin tupakoimattomilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE