Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomi sai uuden Michelin-tähden ravintolan – Inari löytyy Helsingistä

Uutena ravintolana Suomessa on saanut yhden Michelin-tähden ravintola Inari. Kasvispainotteisesta ja kekseliäästä ruoastaan tunnettu ravintola toimii Helsingissä Albertinkadulla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Inari-ravintolaa luotsaa kokki ja ravintoloitsija Kim Mikkola. Inarin toinen omistaja on Johan Borgar.

Uuden Bib Gourmand -merkinnän sai ravintola Nolla Helsingin Fredrikinkadulla. Michelinin oppaassa on Helsingin lisäksi Suomesta mukana Turku, jota edustaa lautassymbolilla varustettu ravintola Kaskis.

Yhden Michelin-tähtensä säilyttivät Suomessa nyt ravintolat Demo, Grön, Olo, Ora ja Palace. Inarin tavoin ne kaikki sijaitsevat Helsingissä.

Uusia kahden tähden ravintoloita olivat tanskalaiset Alchemist ja Jordnär, ruotsalainen Aloë sekä norjalainen RE-NAA.

Uusia kolmen Michelin-tähden ravintoloita ei Pohjoismaihin nyt saatu. Kolme Michelin-tähteään säilyttivät tanskalainen Geranium ja ruotsalainen Frantzen.

Tähdet tuovat paljon huomiota ja auttavat houkuttelemaan asiakkaita.

Poikkeuksellisen laadukkaasta ruoasta myönnettävät Michelin-tähdet jaettiin Pohjoismaiden ravintoloille vuodelle 2020 tänään Norjan Trondheimissa.

Michelin-tähti on kansainvälinen luokitus maailman parhaille ravintoloille ja niiden keittiömestareille. Tähtiä on myönnetty vuodesta 1930 lähtien.

Ravintola voi saada yhden, kaksi tai kolme tähteä. Yhden tähden ravintola merkitsee, että ravintola on erittäin hyvä omassa luokassaan. Kaksi tähteä tarkoittaa, että ravintolaan kannattaa poiketa suunnitellulta matkareitiltä henkilökunnan erinomaisten taitojen vuoksi.

Kolme tähteä saanut huippuravintola on varta vasten tehtävän matkan arvoinen.

Vaikka tähdet tuovat ravintoloille paljon huomiota ja auttavat houkuttelemaan lisää asiakkaita, nousu Michelin-ravintoloiden listalle voi myös lisätä paineita.

Reilut kaksi vuotta sitten eräs ranskalainen kolmen tähden ravintola halusi vetäytyä listalta omasta tahdostaan. Keittiömestari ei halunnut jatkaa ruoanlaittoa suurten paineiden alla.

Uutista päivitetty klo 20.20.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE