Suomi poikkeaa rajusti naapurimaista, sillä sisarkirkoissa tilanne näyttää toiselta. Norjassa ja Tanskassa piispojen paikat jakautuvat tasan miesten ja naisten välillä. Norjassa ei ole arkkipiispaa, mutta niin sanottu johtava piispa on siellä nainen.

Ruotsissa yhteensä 14 piispasta viisi on naisia, joista Antje Jackelén on ensimmäinen arkkipiispaksi valittu nainen vuonna 2013. Pienen Islannin ainoa piispa on nainen.

Viron tilanne muistuttaa Suomea: sekä arkkipiispa että neljä piispaa ovat kaikki miehiä.

Järjestelmä eri maissa poikkeaa toki toisistaan jonkin verran. Esimerkiksi Tanskassa puhutaan kansankirkosta, jossa kirkko kuuluu valtiolainsäädännön piiriin ja kirkkoministerin hallintoon.

Kirkkohistorian professori Hannu Mustakallio Itä-Suomen yliopistosta pitää yhtenä syynä erilaiseen tasa-arvokehitykseen sitä, että naapurimaissa myös naispappeus avattiin naisille kymmeniä vuosia aikaisemmin kuin Suomessa.

Kirkon piirissä on tänä syksynä keskusteltu paljon sukupuolten epätasa-arvosta ja siitä, miksi tasa-arvo kirkon johtotehtävissä etenee niin hitaasti. Tällä hetkellä Suomen kymmenestä piispasta kaikki ovat miehiä. Ensi keväänä valitaan uusi arkkipiispa – hänkin on todennäköisesti mies, arvelevat asiantuntijat.

Arkkipiispan vaalin ehdokasasettelu päättyi maanantaina. Mukana on viisi ehdokasta: teologian tohtorit Ville Auvinen, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Björn Vikström.

– On tosi tärkeää, että vaalissa on naisehdokas. Sillä on suuri merkitys. Se tekee osaltaan näkyväksi kirkossa työskentelevät naiset ja heidän toiveensa. Että on valmiutta ja pätevyyttä ottaa vastaan kirkon johtotehtäviä, piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala muistuttaa Uutissuomalaisen haastattelussa.

Myös Mustakallio pitää laajaa ehdokasvalikoimaa hyvänä.

– Ehdokasasettelu antaa mahdollisuuden naisen valinnalle.

Tie korkeimpiin virkoihin voi kuitenkin avautua vasta sitten, kun kokemusta kirkon johdosta on kertynyt.

– Piispaksi ja erityisesti arkkipiispaksi valitaan yleensä sellainen henkilö, jolle on karttunut runsaasti kokemusta kirkon vaativimmista tehtävistä ja jolle on kertynyt kokonaisnäkemystä. Se kokemus ja tieto kasvaa tehtävien mukana, Inkala sanoo.

Inkalan mukaan ensimmäiseksi naispiispaksi vuonna 2010 valitulla Irja Askolalla oli runsaasti teologisia ansioita ja kansainvälistä kirkollista kokemusta. Valinta ei ole välttämättä kuitenkaan avannut laajemmin tietä muille naisille.

– Arkkipiispa ja piispat ovat samanvertaisia keskenään ja toimivat hiippakuntansa hoidon lisäksi kollegiona. Siksi näkökulmien monipuolisuus olisi tärkeää. Toki arkkipiispalla on lisäksi keskushallinnossa monia erityistehtäviä.

Papeista noin 45 prosenttia on naisia ja monet heistä ovat suorittaneet kirkkoherran virkaan vaadittavan seurakuntatyön johtamisen tutkinnon. Kirkkoherroista naisia on kuitenkin vain 14 prosenttia.

– Koko maan seurakuntien papeista on pian puolet naisia, mutta kirkon johtotehtävissä he ovat yhä vähemmistö, Inkala huomauttaa Uutissuomalaisessa.

Naiset ovat harvinaisia myös pappisasessoreina ja puuttuvat kokonaan hiippakuntadekaanien joukosta.

Yhdeksi syyksi naispuolisten kirkkoherrojen vähyyteen Inkala näkee sen, ettei kirkossa ole vielä totuttu naisen johtajuuteen.

Suomessa naispappeus on ollut voimassa 30 vuotta.

– Naisten osuus kirkkoherroina on kuitenkin kasvanut koko ajan. Tuomiokapitulien jäseninä ja tuomiorovasteina on myös naisia sitä mukaa kuin pappisvihkimyksen saaneiden naistenkin osuus on kasvanut, Mustakallio toteaa.

Kirkkoherra valitaan joko suoralla vaalilla tai välillisellä vaalilla, jolloin valinnan tekee seurakuntaneuvosto tai kirkkovaltuusto.

– Viime vuosina välillinen vaali on yleistynyt, Inkala sanoo.