Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomussalmella kahden auton nokkakolari, jossa on loukkaantunut vakavasti kahdeksan ihmistä

Kainuussa Suomussalmella on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus, kertoo Kainuun sote. Kyseessä on kahden auton nokkakolari, jossa on loukkaantunut vakavasti kahdeksan ihmistä. Pelastuslaitoksen mukaan molemmissa autoissa oli neljä matkustajaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kainuun keskussairaala on nostanut valmiuttaan suuronnettomuustilaan. Kaksi loukkaantuneista kuljetetaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan ja kuusi Kainuun keskussairaalaan.

Kainuun soten tiedotteen mukaan turma tapahtui Suomussalmen pohjoispuolella ennen yhtätoista. Pelastuslaitoksen mediapalvelun mukaan hälytys turmasta Viitostiellä tuli kuitenkin jo ennen kello kymmentä.

Tie on suljettu liikenteeltä ja poliisi ohjaa liikenteen kiertotielle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE