Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huippuvaikuttajat pohtivat kaupunkien tulevaisuutta — katso tilaisuus videolta

Euroopan sosialidemokraattinen puolue (PES), SDP ja Kalevi Sorsa -säätiö järjestivät tiistaina Helsingissä kaupunkipoliittisen seminaarin, joka kokosi yhteen huipputason puhujia, poliitikkoja ja tutkijoita sekä kaupunkitoimijoita Suomesta ja muualta Euroopasta. Seminaarissa jaettiin uusia ideoita ja hahmotetaan mikä olisi mahdollista suomalaisissa kaupungeissa.

Demokraatti.fi esitti seminaarin suorana lähetyksenä verkkolehdessään.

Keskustelut keskittyvät teemoihin, jotka ovat nousussa kaupunkikeskuksissa ympäri maailman. Jakamistalous haastaa perinteiset toimintatavat monilla aloilla. Lisääntynyt siirtolaisuus ja monikulttuurisuus ovat haaste vanhoille rakenteille ja yhteisöille. Uusi teknologia, kaupunkisuunnittelu ja uudet kulttuuriset suuntaukset muokkaavat julkista tilaa ja meidän käsitystämme siitä.

Tilaisuuden avasivat PES:n puheenjohtaja Sergei Stanishev, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja SDP:n Helsingin piirin väistyvä puheenjohtaja Pilvi Torsti.

Tarkempi ohjelma alla:

15.30 Avaus

– Sergei Stanishev, Puheenjohtaja, PES
– Antti Rinne, Puheenjohtaja, SDP
– Pilvi Torsti, Puheenjohtaja, SDP:n Helsingin piiri 

16.00 Jakamistalous
– Neil Wilson, Kaupunginvaltuutettu, Newham-Lontoo
– Antti Lippo, Tutkija, Demos Helsinki
– Henni Ahvenlampi, Markkinointipäällikkö CoReorient / PiggyBaggy, kirjoittaja Jakamistalous.fi
– Florian Ranft, Politiikan tutkija, Policy Network, Lontoo

17.00 Monikulttuurisuus ja integraatio
– Christophe Rouillon, Pormestari, Coulaines, Ranska
– Lars Stjernqvist, Kaupunginjohtaja, Norrköping, Ruotsi
– Ritva Viljanen, Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki
– Songul Mutluer, Kaupunginvaltuutettu, Zaanstad, Hollanti
– Kadar Gelle, Monikulttuurisuusasiantuntija, Suomi-Somalia -yhdistys 

18.00 Kahvitauko

18.30 Muuttuva julkinen tila

– Helmen Kutt, Kansanedustaja, Viro
– Mari Vaattovaara, Kaupunkimaantieteen professori, Helsingin yliopisto
– Maija Bergström, Hankekoordinaattori, Fiksu Kalasatama
– Jaakko Stenros, pelitutkija, Tampereen yliopisto
– Niilo Tenkanen, Maisemasuunnittelija ja kansalaisaktivisti, Urban Helsinki

19.30 Loppusanat
– Tytti Tuppurainen, kansanedustaja, PES presidiumin jäsen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE