Kotimaa

Suorapuheinen ay-johtaja antaa taas palaa: ”Olisi suuri virhe sortua vihaa lietsovien, perusteetonta paskaa puhuvien vietäväksi”

Lehtikuva
Lehtikuva

Suorasanaisista mielipiteistään tunnettu Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvioi liiton verkkosivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa, että eurooppalainen terrorismi tuli myös Suomeen Turun puukkohyökkäysten siivellä. Hänen mukaansa ”yksittäisten väkivaltaisten itsemurhakandidaattien” ei silti pidä antaa vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Meillä on ollut omasta takaa häiriintyneiden ihmisten tekemiä ampumisia ja räjäytyksiä. Kaikkia väkivallantekoja on mahdoton estää. Suomen tehokas poliisi- ja virkamieskoneisto on silti tehnyt asiassa paljon. Sen toiminta puree kyllä terrorismiinkin.”

Suokkaan mukaan olisi suuri virhe sortua ”vihaa lietsovien, perusteetonta paskaa puhuvien vietäväksi”.

”Ihmiset ovat rodusta tai uskonnosta riippumatta samanlaisia. Valtaosa aivan mukavia ja hyväntahtoisia. Viattomien ihmisten tappaminen ei kuulu mihinkään maailman lukemattomista uskonnoista. Joka tällaista väittää, ei tiedä, mistä puhuu. Tai valehtelee.”

Suokas kirjoittaa muistavansa ajan, kun työläisperheistä ei kukaan matkustanut ulkomaille.

”Ajan, kun Tallinnan satamassa seisottiin kaksi tuntia passijonossa. Ei kai tähän kukaan halua palata. Eristäytyminen ei ole enää todellinen vaihtoehto. Aleksis Kiven seitsemän veljestä kokivat ympäröivän yhteiskunnan ahdistavaksi ja pakenivat omiin oloihinsa Impivaaraan. Talonsa poltettuaan miehet olivat kuitenkin onnellisia, kun palasivat osaksi yhteiskuntaa. Tätäkin on jo kokeiltu.”

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat