Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Super ja Tehy julistavat ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – “Kehotamme hallitusta tarkasti puntaroimaan sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuutta tässä maassa”

Superin puheenjohtaja Silja Paavola (kuvassa) ja Tehyn Millariikka Rytkönen eivät ihmettele hoitajien kiukkua lomarahaleikkauksista.

Kuntasektorin työmarkkinaneuvottelut keskeytyivät riitaan lomarahaleikkauksen kompensoinnista. Neuvottelujen vauhdittamiseksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy julistavat kunta-alalla ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tiistaiaamusta alkaen.

Virka- ja työehtosopimukset kunta-alalla päättyivät 31.1 ja työpaikoilla vallitsee niin sanottu sopimukseton tila, jolloin työtaistelutoimet ovat mahdollisia. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon piirissä on kaikkiaan noin 130.000 kuntasektorin työntekijää.

Tehy ja Super muistuttavat tiedotteessaan, että ylityö- ja vuoronvaihtokielto on laillinen työtaistelutoimi. Sen voimassa ollessa superilaiset ja tehyläiset ovat töissä ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, mutta eivät tee ylityötä eivätkä vaihda vuoroja. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana työnantaja vastaa potilasturvallisuudesta ja riittävästä määrästä henkilöstöä.

– Lomarahaleikkaus on julkisen sektorin työntekijöille todella epäreilu ja leikannut ihan arkista kulutusta, kun palkka on muutenkin pieni. Moneen kertaan on jo todettu, että kikyn seurauksena nämä rahat vietiin paitsi työntekijöiltä myös kunnista. Suomen taloudellinen tilanne on parantunut merkittävästi kiky-sopimuksen tekemisen ajankohdasta. Valtiovalta ei voi vältellä vastuutaan, kun tärkein peruste koko leikkaukselle on väistynyt ja taloustilanne on odotettuakin parempi, hoitajajärjestöjen tiedotteessa sanotaan.

Hoitajajärjestöjen puheenjohtajat Silja Paavola ja Millariikka Rytkönen eivät ihmettele, että julkisen sektorin palkansaajat ja etenkin koulutettu hoitohenkilöstö ovat todella kiukkuisia lomarahan leikkauksesta. Samaan aikaan henkilöstöllä on muutenkin paljon epävarmuutta ja uhkakuvia sote- ja maakuntauudistuksen takia.

– Kehotamme hallitusta tarkasti puntaroimaan sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuutta tässä maassa. Koulutettu hoitohenkilöstö on selvästi suurin henkilöstöryhmä, jonka osaamisen ja työpanoksen varassa sote-palvelut ovat 24/7. Jos hoitajat suututtaneeseen lomarahaleikkaukseen ei löydy mitään vastaantuloa, myötämielisyyttä uudistuksillekin on koko ajan vähemmän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE