Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Super: Pelissä on enemmän kuin kiky-sopimus – “Ehdot ovat muuttuneet”

Superin liittohallituksen puheenjohtaja Silja Paavola odottaa kunta-alan järjestöjen ja hallituksen pääsevän sopuun veromenetysten korvaamisesta kunnille perjantaihin mennessä. Paavolan mukaan pelissä on enemmän kuin kiky-sopimus.

– Itse asiassa tämä on paljon suurempi asia kuin kilpailukykysopimuksen kaatuminen. Kyse on siitä, että siinä sopimuksessa, jonka allekirjoitimme luvataan, että valtiovalta kompensoi kaikki kunnille tulevat tappiot valtionosuuksissa. Nyt yhtäkkiä käy ilmi, ettei niitä kompensoidakaan. Ehdot ovat muuttuneet, Paavola sanoo.

– Oletan, että siellä ei ole huomattu kuinka paljon lovea kuntatalouteen on tulossa. Ehkä ei ole ymmärretty, että näin suuri lovi tarkoittaa 12 000–15 000 uutta työtöntä.

Paavolan mukaan kunta-ala taipui sopimukseen nimenomaan siksi, että kyseessä on työllisyyttä parantava sopimus. Tälle päivälle asetettua takarajaa hän pitää vääränä tietona.

– En tiedä mistä se on peräisin. Uskon, että saamme hyvän paperin perjantaihin mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE