Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Supercell-sosialisti Timo Harakka uhmasi ay-liikettä – tämä oli puheenvuoron napakymppi

Kansanedustaja Timo Harakka esitti viime viikolla Suomen Sosialidemokraattisen sanomalehtiyhdistyksen järjestämässä Uusi aalto -seminaarissa väkevimmän poliittisen demariavauksen vuosikausiin. Hän haastoi taitavalla argumentaatiolla SDP:n vientivetoisen kasvustrategian ja uhmasi ammattiyhdistysliikettä väittämällä, että tulevaisuuden yhteiskunta ei ole palkkatyön yhteiskunta.

Harakan puheenvuorossa oli monia ansioita. Hän nosti tulevaisuuden SDP:n tärkeimmiksi arvoiksi meritokratian ja mahdollisuuksien tasa-arvon. Suomalaisen yhteiskunnan kulmakivi on Harakan mukaan syntyperästä riippumaton mahdollisuus kasvaa omia persoonallisia vahvuuksia hyödyntäväksi yhteiskunnan tukipilariksi. Tämä onnistuu panostamalla maksuttomaan ja laadukkaaseen koulutukseen sekä yhdenvertaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kun puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta, Harakka huomautti osuvasti, että tasa-arvopuheen rinnalla tulisi tasaveroisesti painottaa yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia. Vasta mahdollisuuksien monipuolisuus voi taata todellisen tasa-arvon toteutumisen.

Miksi SDP ei voisi olla tulevaisuuden johtava yrittäjäpuolue Suomessa?

Toinen Timo Harakan puheenvuoron napakymppi liittyy yrittäjyyden mahdollistamiseen. Hän kysyy aiheellisesti: Miksi SDP ei voisi olla tulevaisuuden johtava yrittäjäpuolue Suomessa?

Porvaristo on hyytynyt jo aikaa sitten suuryrityksiä mielisteleväksi lammaslaumaksi. Kun suurin osa työpaikoista syntyy kuitenkin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, olisi SDP:n otettava johtava rooli yrittäjyyden mahdollistajana. Tähän hän tarjoaa SDP:n vaihtoehtobudjetin mallia, jossa ylimääräisen työntekijän kulut voisi määräajan vähentää yrityksen tuloksesta. Lisäksi yrittäjyyttä pitäisi helpottaa kansallisella pilvipalvelulla, joka sisältäisi kaikki yritystoiminnassa tarvittavat ohjelmat ilmaiseksi.

***

Puheenvuoron hätkähdyttävin kohta oli Harakan tulkinta työstä. Hänen mukaansa SDP:n rakastama työ ei ole arvo, vaan resurssi. Hän vertaa työtä rahaan, joka ei myöskään ole arvo, vaan väline.

Tässä kohdassa Harakan varpaat nousivat tukevasti ilmaan ja hänen laaja-alainen ajattelunsa kapeutuu yllättäen. Vaikka työ ei klassisessa mielessä täytäkään arvon määritelmää vaikkapa vapauteen verrattuna, sen lokeroiminen ainoastaan resurssiksi iskee vasten työväenliikkeen kasvoja. Se varmaan oli tarkoituksin, mutta ajatus jää pahasti kesken.

Supercell-sosialisteja tulee aina olemaan vähemmistö.

Jokainen, joka on joskus kokenut työttömyyden, tunnistaa nahoissaan, ettei työ ole pelkästään resurssi. Se on tulevaisuudessakin ihmisarvon mittari, omanarvontunnon ja merkityksen keskeisin määre. Vaikka kuinka määrittelisimme tulevaisuuden työn vain resurssiksi, sen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus jää aina olemaan. Kysynkin Timolta, onko lapsen leikkikin vain resurssi?

***

Harakka tunnustautuu ohjelmajulistuksessaan Supercell-sosialistiksi. Hän nostaa esikuvikseen Supercell-miljoonillaan valtiota rikastuttaneet yrittäjät Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan.

Harakka uskoo sinisilmäisesti, että tulevaisuuden Suomessa yhteiskunta ja yrityselämä toimivat saumattomassa yhteistyössä, kunhan kumpikin hoitaa oman tonttinsa vastuullisesti. Tässä kohdassa Harakka unohtaa ikiaikaisen työn ja pääoman taistelun. Supercell-sosialisteja tulee aina olemaan vähemmistö. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei unelmia saisi rakennella. Juuri unelmointiin Harakan avaus on mainio täsmälääke.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Kolumni

STTK-kysely: Työntekijöiden vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut hienoisessa laskussa

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n työpaikkojen henkilöstön edustajille suunnatun kyselyn mukaan työntekijöiden vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut ovat hienoisessa laskussa.

Kyselyn mukaan työpaikkojen vähenemistä odotti seuraavan puolen vuoden aikana noin 48 prosenttia vastaajista. Vuonna 2015 vastaava luku oli noin 50 prosenttia.

Työpaikkojen arvioitiin nyt lisääntyvän 18 prosentilla työpaikoista. Vuonna 2015 vastaava luku oli 13. Kolmannes vastaajista ei osannut arvioida kehitystä.

Työpaikkojen määrän odotettiin kasvavan eniten teollisuudessa, jossa 32 prosenttia vastaajista arvioi työpaikkojen määrän lisääntyvän. Kuntasektorilla puolestaan työpaikkojen määrän odotti vähentyvän 55 prosenttia vastaajista.

Työntekijöiden määrän vähentämiseen liittyviä yhteistoimintaneuvotteluita on käyty viimeisen puolen vuoden aikana työpaikoilla vähemmän kuin kysyttäessä samaa asiaa vuonna 2015. Nyt niitä oli käyty 30 prosentilla työpaikoista ja vuonna 2015 vastaavasti 37 prosentilla työpaikoista.

Vähiten työpaikkojen vähentämiseen tähtääviä yt-neuvotteluita on ollut yksityisen palvelusektorin työpaikoilla (13 %). Eniten työpaikkojen vähentämiseen tähtääviä YT-neuvotteluita on käyty 1 000–4 999 hengen työpaikoilla (42 %). Vähiten niitä on käyty pienillä, alle 50 hengen työpaikoilla (21 %).

– Parantuneista talousodotuksista huolimatta työpaikoilla ei vielä uskota vahvaan käänteeseen työllisyydessä. STTK:n mielestä maan hallituksen on jatkettava puoliväli- ja kehysriihessä toimenpiteitä kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Erityisen tärkeää on, että palkkojen verotus ei kiristy.

– Kustannuskilpailukykyä parantavan kilpailukykysopimuksen myönteiset vaikutukset voidaan realisoida järkevällä talouspolitiikalla. Siksi tarvitaan kohdennettuja lisäpanostuksia kasvukilpailukyvyn vahvistamiseen, kuten tutkimus- ja tuotekehitykseen sekä infrastruktuurin kehittämiseen ja ylläpitoon koko maassa, johtaja Jukka Ihanus toteaa.

Kolumni

jaakonsaari

”Systeemi kärsi tappion” – Jaakonsaari arvioi ”maanjäristysvaaleja”

– Maanjäristys ja vallankumous ovat sanoja, joilla kuvataan Ranskan presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta. Systeemi kärsi tappion. Protesti voitti, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) kuvailee sunnuntain vaalitulosta.

Jaakonsaari arvioi, että turhautuneet äänestäjät näyttivät nyt voimansa Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Hätää kärsimässä oli maltillinen oikeisto, mutta hänen mukaansa kysymys on myös eurooppalaisen sosialidemokratian kriisistä.

– Mieleen tulee väistämättä saksalaisen sosiologin Jurgen Habermasin teoria systeemistä ja elämismaailmasta, jotka loittonevat toisistaan. Systeemillä Habermas tarkoittaa yhteiskunnallisia instituutioita: puolueita, kirkkoa ja mediaa ja elämismaailmalla ihmisten arjessa kokemaa todellisuutta.

Onneton vaalitulos johtui osin puolueen haahuilusta ”vasemmalle”.

Jaakonsaari muistuttaa, että jo Ranskaa ennen protestiaalto pyyhkäisi voimalla läpi Euroopan. Kreikán Syriza ja Espanjan Podemos saivat suuren mediahuomion, mutta uusien puolueiden vaikutus on toistaiseksi ollut vaatimaton. Syrizan kannatus hallitusvastuun aikana on laskenut ja Podemoksen kannatus polkee paikallaan.

Jaakonsaari näkee, että myös brexit oli massiivinen protesti.

– Kävi toisin kuin odotettiin: EU-vastainen liikehdintä ei kasvanut vaan EU:n kannatus on hieman kasvanut monissa Euroopan maissa kuten Hollannissa ja Itävallassa, hän muistuttaa.

Perinteiset puolueet on nyt haastettu oikein kunnolla ja uudistajille pitäisi olla Jaakonsaaren mielestä kysyntää – myös perinteisissä Euroopan demaripuolueissa. Hän huomauttaa, että Saksassa SDP:n puheenjohtaja Martin Schulz on onnistunut tarjoamaan äänestäjille uuden vaihtoehdon.

– Hän korostaa sosiaalista Eurooppaa, oikeudenmukaista tulonjakoa ja suvaitsevaisuutta. Ei mitään uusia teemoja, mutta todellisia vaihtoehtoja tympeälle, vihaa ruokkivalle äärioikeistolle. Mielenkiintoista on, että Martin Schulz on tukenut Angela Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa kuten sosialidemokraatin kuuluukin.

Jaakonsaari uskoo, että Ranskan onneton vaalitulos johtui osin ranskalaisista sosialisteista itsestään ja puolueen haahuilusta ”vasemmalle”.

– Presidentti Francois Hollande oli uudistusmielinen ja mainettaan parempi, mutta hänen reformihalunsa hiipui oman puolueensa sisäisiin ristiriitoihin.

jaakonsaari

Kolumni

Marjatta Vehkaoja

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja v. 1991-2003 Vaasasta.

Nuoret ja SDP

Omat kultaiset muistoni SDP:sta sijoittuvat aikaan, jolloin tuntui ettei puolueessa muita ollutkaan kuin nuoria. Ainakin olimme äänekäs ja energinen porukka, otimme asioista selvää, vaadimme muutoksia. Nopeaa se yhteiskunnallinen kehitys olikin 1970-80-luvuilla. Me entisajan nuoret olemme vanhentuneet puolueen kanssa. Nuoret ovat lähes hylänneet puolueemme. Tästä ei voi vain syyttää muita.

Demariaatteen siirtämisen nuoremmalle polvelle piti olla helppo nakki. Oliko siinä sittenkään kysymys enemmästä kuin omista lapsistamme? Jos ketkä niin lapsemme tunnemme, heidän haaveensa, toiveensa ja tavoitteensa. Ehkä emme sittenkään tunteneet tai antaneet niille riittävästi arvoa? Pitkään naureskelimme viherpiipertäjille ja eläintensuojelijoille, vaikenimme maahanmuuttokysymyksistä, emme heränneet ajoissa pätkätyön maailmaan, uuteen yhteisöllisyyteen, pidimme tiukasti kiinni vanhoista hyvinvoinnin tulkinnoistamme, ja mitä vielä…

Ajatus siitä, että kokonaiset perheet tunnustaisivat uskollisuutta yhdelle puolueelle  – kaikissa olosuhteissa – on minulle vieras. Yleispuolueille se on nykyoloissa sitäpaitsi lähes ulottumattomissa. Olen itse kasvanut suuressa perheessä, jossa kukaan ei voinut välttyä yhteiskunnallisen tietoisuuden tartunnalta. Jatkuva omien perustelujen testaaminen ja muiden näkemyksistä oppiminen tuottivat meistä  kuudesta sisaruksesta uskoakseni hyviä äänestäjiä, moniin eri puolueisiin. Useat meistä ovat vuosikymmenten aikana myös vaihtaneet suosikkipuoluettaan. ’Paras perustelu voittakoon’ on tuntunut turvalliselta ohjenuoralta.

Politiikan todellisuus on monimutkainen niin Suomessa kuin maailman tasolla kansainvälisen kanssakäymisen kasvaessa. Päätökset eivät voi pohjautua vain asiantuntijoiden lausuntoihin, ovathan ne varsin usein sitäpaitsi ristiriidassa keskenään. Lobbareita ja asiantuntijoita on tänään vaikea erottaa toisistaan. Siiloutunut tiedemaailma ei keskustele keskenään riittävästi, monet tieteentekijät näpräävät omissa pikku kuplissaan. Neutraalin tiedonsaannin mahdollisuus liittynee lähinnä luonnontieteisiin. Poliittinen päätöksenteko on ennenkaikkea yhteensovittavaa tulkintaa eri ilmiöiden täyttämässä kentässä.

Rohkeudesta tehdä nopeita päätöksiä, kokeilla, muuttaa tarvittaessa suuntaa on tullut kiistatta nykyisten päättäjien tärkeimpiä ominaisuuksia. Eikös tämä vaikuta juuri siltä kuin puhuisimme lapsistamme tai jo lapsenlapsistamme? Heille liikkuminen nopearytmisessä maailmassa ei tuota tuskaa. He eivät märehdi ongelmissa vaan ovat oppineet etsimään ratkaisuja ja nopeasti korjaamaan niitä jos ne menivät pieleen. Juuri tämän vuoksi voimme antaa luottavaisin mielin avaimet heidän käsiinsä.

Puheenjohtajamme Rinne ilmaisi äskettäin suuren huolensa nuorison kadosta puolueestamme. Rinne tuli ulos todella viisaalla puheenvuorolla, jossa hän kehoitti iäkkäämpiä valtuutettuja siirtymään mentorin rooliin kuntavaalien jälkeen. Uskon lujasti tuon idean elvyttävään voimaan. Se on myös arvokkuuden osoitus eläikään ehtineille. Nuoret tarvitsevat sparrausta nyt kuten ennenkin. Puolueestamme ei saa tulla perinneyhdistystä. Vain nuoret voivat tuottaa puolueelle tulevaisuuden. Ilman avainten haltuunsaantia se ei onnistu.

Marjatta Vehkaoja

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja v. 1991-2003 Vaasasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

38696804

”Vahvistimme asemiamme” – Henriksson hakee jatkokautta RKP:n johdossa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson asettuu ehdolle jatkokaudeksi. Henriksson on toiminut RKP:n puheenjohtajana vuoden.

Hän kertoi jatkohaluistaan tiedotteessa maanantaina. Henriksson kertoi tiedotteessa, että RKP:n saama vahva tuki kuntavaaleissa osoittaa puolueen olevan oikealla tiellä.

– Vuoden aikana RKP teki muun muassa erinomaiset kuntavaalit ja vahvisti asemiaan kansallisissa päättävissä elimissä, hän kertoo.

Puolue sai kuntavaaleissa valtakunnallisesti vajaan viiden prosentin kannatuksen. Kannatus kasvoi edellisistä kuntavaaleista 0,2 prosenttiyksikköä.

RKP valitsee puheenjohtajan kesäkuussa puoluekokouksessaan Helsingissä.

38696804

Kolumni

kirsimonni_aaa_press5_c_katrinaukkarinen2017

Kirsi Monnin tanssiesitys väkivallan olemuksesta on esteettisesti kaunis

Tanssitaiteen tohtori Kirsi Monni on pitänyt koreografin roolistaan kymmenen vuoden tauon Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen professorina työskentelynsä vuoksi. Nyt Kaapelitehtaan Pannuhallissa sai ensi-iltansa hänen teoksensa ”Acts And Affects”.

Esityksen aihe on hyvin vakava, laaja ja ajankohtainen: väkivalta sekä todellisena kokemuksena että fiktiivisenä ja rakenteellisena nykyisessä mediayhteiskunnassa.

TANSSI

Zodiak – Uuden tanssin keskus, Kaapelitehdas

Acts And Affects

Koreografia Kirsi Monni yhdessä tanssijoiden kanssa – Valot ja tila Erno Aaltonen – Ääni Mikko Hynninen – Puvut Janne Renvall – Tanssijat Krista-Julia Arppo, Joona Halonen, Soili Huhtakallio, Johannes Purovaara ja Guillermo Sarduy

 

On helppo kuvitella, että tällaisesta aiheesta voisi tehdä hyvinkin konkreettisen ja raflaavan teoksen. Näin ei kuitenkaan ole. Esityksen lähtökohdat ovat olleet, kuten Monnin teoksissa aikaisemminkin, pitkälle viedyn filosofiset, ja aiheen käsittely abstraktia ja esteettisen etäännyttävää.

Väkivaltaa ja sen vaikutuksia on työryhmän kanssa tutkittu kehollisesti, liikkeen ja kehon reaktioiden kautta. Siksi esityksessä ei ole varsinaisia rooleja eikä lineaarisesti etenevää juonta, tapahtumia ja erilaisia kohtaamisia kylläkin.

Syyllisiä ja syyttömiä ei osoiteta, mutta esityksen puolivälin asujen muutos mustiin huppareihin ja kasvonpiirteet häivyttävään sukkahousunaamiointiin vie ajatukset väkisinkin erilaisiin ääriryhmittymiin. Toisaalta se myös nostaa esille väkivallan anonyymiyden.

Muuta väkivaltaan ja kuolemaan viittaavaa esineistöä ovat muoviset ruumispeitteet, puna-musta-oranssit köydet ja erilaisiksi aseiksi muuttuvat oksat. Kaikkia niitä myös käytetään niin, että sinänsä abstraktit liikkeet ja tapahtumat muuttuvat katsojan mielessä hyvinkin helposti erilaisiksi väkivallan teoiksi.

Kokonaistunnelmaltaan Acts And Affects on jylhän kaunis. Siihen vaikuttaa esityksen alussa ja lopussa soiva Krzysztof Pendereckin ”Puolalaisen requiemin” finaali, mutta ennen kaikkea Erno Aaltosen valot, jotka muokkaavat valkolattiaisesta näyttämötilasta vuorotellen sekä silmiä hivelevän kauniin että kaiken näyttävän kirkkaan.

Teoksen neljä tanssijaa, Krista-Julia Arppo, Joona Halonen, Soili Huhtakallio, Johannes Purovaara ja Guillermo Sarduy, liikkuvat yhtä aikaa sekä tiukasti omassa todellisuudessaan että yhdessä ryhmänä. Kullakin on omanlaisensa liikelaatu, joka muuntuu ja kehittyy esityksen aikana.

Acts And Affects on esitys, joka puhuttelee ennemminkin ajattelun ja älyn kuin suoraan tunteisiin vetoamisen kautta. Se haluaa herättää huomaamaan ja ajattelemaan, mutta ei anna minkäänlaisia vastauksia. Ne katsojan pitää löytää omasta mielestään.

Annikki Alku

kirsimonni_aaa_press5_c_katrinaukkarinen2017
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta