Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Supo nostaa terrorismin uhka-arviota Suomessa

Terrorismin uhka Suomessa on kohonnut, suojelupoliisi (supo) kertoo. Supo on antanut uuden arvion terrorismin uhasta.

Supon tietoon on tullut aiempaa vakavampia terrorismiin kytkeytyviä suunnitelmia ja hankkeita Suomessa.

Suomesta lähteneitä vierastaistelijoita on supon mukaan kohonnut äärijärjestö Isisissä merkittäviin asemiin ja heillä on käytössään laajat verkostot järjestön sisällä.

Poliisi lisää näkyvyyttä yleisillä paikoilla.

Poliisi kertoo lisäävänsä näkyvyyttä yleisillä paikoilla terrorismin uhka-arvion kohoamisen takia.

– Poliisin perusvalmius on nykyiseenkin uhka-arvioon nähden hyvä. Käytännössä tehostustoimenpiteet tulevat näkymään yleisölle poliisin näkyvyyden lisääntymisenä yleisillä paikoilla ja läsnäolona yleisötilaisuuksissa, poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen Poliisihallituksesta sanoo.

Turvallisuustilanteen muuttuessa Suojelupoliisi on ottanut käyttöön terrorismin uhka-arvioasteikon.

Uusimman uhka-arvion mukaan terroriuhka on Suomessa korkeampi kuin koskaan aiemmin ja se on tasolla “kohonnut”. Poliisihallitus on ohjeistanut poliisilaitoksia tarvittavista toimenpiteistä.

Timo Kilpeläisen mukaan poliisi tekee tiivistä yhteistyötä Suojelupoliisin kanssa.

– Poliisi tehostaa tilannekuvan ylläpitämistä, tietojenvaihtoa ja rikostiedustelua. Paljastuneiden tai paljastuvien rikossuunnitelmien osalta tehdään esitutkintaa. Yhteistyötä tehdään myös Rajavartiolaitoksen ja Tullin eli ns. PTR-viranomaisten kesken, Kilpeläinen sanoo.

Juttua on täydennetty Poliisin tiedotteen pohjalta klo 12:23.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE