Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Supo pitää terrorismin uhka-arvion ennallaan Turun iskun jälkeen

Turun kauppatori tänään.

Suojelupoliisi säilyttää ennallaan terrorismia koskevan uhka-arvion Suomessa. Supon mukaan uhka on edelleen kohonnut eli tasolla kaksi neliportaisella asteikolla. Arviota nostettiin viimeksi kesäkuussa.

Supon päällikkö Antti Pelttari perusteli tiedotustilaisuudessa, että Turun isku mahtuu nykyisen uhka-arvion puitteisiin. Terrorismia koskevaa uhka-arviota korotettaisiin, jos isku Suomessa muuttuisi aiempaa todennäköisemmäksi.

Supon mukaan nyt ollaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että terroriteon epäillään tapahtuneen Suomessa. Supo pitää todennäköisenä, että Turun puukotuksissa oli kyse nimenomaan terrori-iskusta. Nyt tutkinnan keskiössä on se, onko kyseessä ollut terroristijärjestö Isis tai onko iskusta epäilyllä ollut yhteyksiä Isisiin. Supo selvittää puukotuksesta epäillyn terroristiyhteyksiä yhteistyössä keskusrikospoliisin, Länsi-Suomen poliisin ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Turun iskijän arvioidaan sopivan yleisen terroriteon toteuttajan profiiliin. Puukotuksissa oli kyseessä sellainen iskutyyppi, johon Isis on kannustanut.

Pelttarin mukaan Turun puukotusten estäminen olisi ollut erittäin vaikeaa, koska iskusta ei ollut mitään konkreettista ennakkotietoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE