Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Supo: Suomessa on suuri määrä ulkomaisten tiedustelupalvelujen henkilöstöä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suojelupoliisin on julkaissut kansallisen turvallisuuden katsauksen. Sen mukaan vieraiden valtioiden Suomea vastaan harjoittama tiedustelutoiminta on jatkunut, vaikka koronaviruspandemia vaikeutti sitä keväällä 2020.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Suomessa on Supon mukaan maan kokoon suhteutettuna suuri määrä ulkomaisten tiedustelupalvelujen henkilöstöä. Suomeen on pysyvästi sijoitettu useita kymmeniä ulkomaisten tiedustelupalveluiden työntekijöitä.

Merkittävimmät Suomea ja Suomen etuja vastaan tiedustelullisesti toimivat valtiot ovat Venäjä ja Kiina. Toiminnan keskeisimpiin päämääriin kuuluvat ennen kaikkea Suomen politiikan eri osa-alueiden ennakoiminen ja poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen.

Ulkomaiset tiedustelupalvelut ovat kiinnostuneita myös suomalaisesta teknologiasta sekä siihen liittyvästä osaamisesta.

Supo kertoo, että tiedossa on konkreettisia tapauksia vieraiden valtioiden pyrkimyksistä hankkia Suomesta salaisia tietolähteitä toimittamaan tietoja, jotka eivät ole julkisesti saatavilla. Lisäksi tiedusteluorganisaatiot pyrkivät hankkimaan avustajikseen henkilöitä, joiden avulla on mahdollista vaikuttaa suoraan tai välillisesti poliittiseen päätöksentekoon ja yleiseen mielipiteeseen.

Kohdehenkilöitä on noin 390

Supon mukaan koronaviruspandemia on siirtänyt vakoilun painopistettä jonkin verran kyberympäristöön. Systemaattista kybervakoilua Suomeen kohdistavat samat maat, joita Suomi muutoinkin kiinnostaa tiedustelullisesti, eli Venäjä ja Kiina.

Supo painottaa, että nykytilanteessa huolellisen tietoturvatyön merkitys on kasvanut.

“Kansallinen turvallisuus vaarantuu, jos tiedon saatavuus asetetaan keskeisten järjestelmien ylläpidossa kaikkien muiden tietoturvallisuuden komponenttien edelle”, katsauksessa todetaan.

Terrorismin uhkasta Suomessa Supo toteaa, että terrorismin torjunnan kohdehenkilöillä on merkittäviä kansainvälisiä yhteyksiä.

Äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut länsimaissa ja myös Suomessa.

Terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 390. Määrä on pysynyt ennallaan.

Suojelupoliisi on tunnistanut ryhmiä ja henkilöitä, joilla on motivaatio ja kyky toteuttaa terrori-isku Suomessa.

Suomessa esiintyy merkittävää terrorismin tukitoimintaa, joka ilmenee esimerkiksi rahoittamisena ja ideologian levittämisenä. Kohdehenkilöiden yhteydet ulkomaalaisiin terroristisiin toimijoihin ja verkostoihin ovat merkittäviä.

Suomi on Supon mukaan myös hybridivaikuttamisen kohde, mutta tällä hetkellä Suomeen kohdistuva vahingollinen vaikuttaminen on vähäistä. Hybridivaikuttaminen tarkoittaa erityisesti autoritaaristen valtioiden toimintaa, jolla pyritään laaja-alaisen keinovalikoiman avulla edistämään omia etuja, yleensä kohdevaltion vahingoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE