Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Suru hiipi MM-rallin avaukseen – katsoja menehtyi Monte Carlossa

Toyotan Juho Hänninen ja Kaj Lindström lähdössä.

Punkaharjulainen Juho Hänninen, kartturinaan Kaj Lindström, rappasi jo perjantain puolelle venyneessä MM-rallin avauksessa kolmanneksi.

Kisan toinen erikoiskoe oli Hänniselle avausveto, sillä hän ei ehtinyt startata kisan ensimmäiselle erikoiskokeelle, koska se keskeytettiin ja sittemmin peruutettiin.

Tämä oli seurausta siitä, että uusiseelantilainen Hayden Paddon liukui hiljaisessa vauhdissa päin tien seinämää. Huonoksi onneksi Paddonin Hyundain ja seinämän väliin jäi ilmeisesti kameraa uhkarohkeaan paikkaan – ulkokurviin – asettamassa ollut henkilö, joka menehtyi vammoihinsa.

Näistä surkeista tapahtumista johtuen kilpailun aikataulu venyi.

Kaiken kukkuraksi Hänniselle oli annettu virheellinen lähtöaika erikoiskokeelle kaksi.

Hänninen jäi kilpailua johtavalle Hyundain Thierry Neuvillelle 15,0 sekuntia ja kisan kakkoselle M-Sportin Sebastien Ogierille 7,2 sekuntia.

Juho Hänninen rappasi perjantain puolelle venyneessä kisassa kolmanneksi.

Toyotan testikuljettajan paikalta elämänsä ensimmäisen, koko kauden WRC-kuskin sopimuksen tehneen Hännisen niskaan hengittää 0,8 sekunnin päässä Citroenin Kris Meeke ja 4,4 sekuntia takana, viidentenä, Viron Ott Tänak.

Toyotan jäsentenvälisessä nopeusselvittelyssä Hänninen pesi Jari-Matti Latvalan peräti 13,6 sekunnilla.

– Tulin erittäin, erittäin varovasti, Latvala kommentoi pätkän maalissa.

– Mutta ero kärkeen kyllä tuntuu suurelta, hän jatkoi.

Hännisen tuloksesta tekee erityisen – ”kohtuullisesta avauksen”, kuten mies itse sanoi – se, että hän joutui odottamaan lähtöviivalla puoli tuntia, jolloin kaikki paikat kylmenivät.

– Tiedän, että auto on nopea. Se miehestä kiinni nyt, kuittasi Hänninen rykäisynsä ennen siirtymistä yötauolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE