Työmarkkinat
8.3.2019 09:21 ・ Päivitetty: 8.3.2019 09:21
”Surullisen hallituksen oli korkea aika mennä” – suurliitto ei jää kaipaamaan naisvastaista kolmikkoa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on tyytyväinen, että sote-uudistus ei toteudu nykyhallituksen ehdottamassa muodossa. Liitto painottaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut pitää uudistaa niin, että terveyserot kapenevat ja päävastuu palveluista säilyy julkisella sektorilla.
– Nykymuotoisen sote-uudistuksen kaatuminen on hyvä uutinen kaikille suomalaisille. Hallituksen ajama malli olisi näivettänyt kansalaisten palveluita ja avannut oven yritysten rajattomalle voitontavoittelulle.
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa, että JHL on kritisoinut pitkään hallituksen ajamaa valinnanvapautta, jossa markkinat olisi avattu kilpailulle kertarysäyksellä.
– Tulevan hallituksen pitää uudistaa sotea niin, että päävastuu palveluista pysyy julkisella sektorilla. Yritykset ja järjestöt voivat täydentää julkista sektoria.
JHL:n mielestä hallituksen ajama sote-uudistus oli mahdoton paketti, joka perustui poliittisiin lehmänkauppoihin. Se vei lopulta mennessään koko hallituksen.
– Uudistuksen kaataminen on hallituksen paras päätös sote-uudistuksesta. Surullisen hallituksen oli korkea aika mennä, Niemi-Laine toteaa suoraan.
– Sipilän johdolla hallitus on koko kautensa ajan leikannut tavallisilta ihmisiltä ja polkenut työntekijöiden oikeuksia. Tämä on ollut työntekijävihamielisin ja naisvastaisin hallitus Suomen lähihistoriassa.
Lisää aiheesta
”Alan ammattilaiset ovat vuosikausia eläneet epävarmuudessa.”
Niemi-Laine muistuttaa, että Suomeen tarvitaan uusi lainsäädäntö, jolla suitsitaan sote-yritysten voitontavoittelua. Yhtenä mallina voisivat olla nykyiset, yhteiskunnallisten yritysten toimintaperiaatteet, joissa voitosta vähintään puolet pitää ohjata yhteiseen hyvään.
– Sote-uudistus pitäisi vihdoin saada valmiiksi tulevalla hallituskaudella. Alan ammattilaiset ovat vuosikausia eläneet epävarmuudessa, kun oman työpaikan tulevaisuus on ollut hämärän peitossa. Uudistuksen valmistelussa pitää hyödyntää jo nyt tehtyä lainsäädäntötyötä.
JHL huomauttaa, että nykyhallitus oli unohtanut sote-uudistuksessa lähes kokonaan tukipalvelut. Esimerkiksi ruokapalvelutyöntekijät ja laitoshuoltajat takaavat omalla työllään, että hoitohenkilöstö voi keskittyä ammattiinsa. Julkisella sektorilla säilyy mahdollisuus toteuttaa tukipalveluja kilpailuttamatta.
– Hallitus tuntui matkan varrella unohtaneen myös sosiaalipalveluiden roolin ja uudistuksessa keskityttiin liikaa terveyskeskuksiin ja lääkäriin pääsyyn, Niemi-Laine kritisoi. Sosiaali- ja terveyspalvelut pitää tulevassa uudistuksessa kytkeä nykyistä paremmin toisiinsa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.