Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Susanna Huovinen Berliiniin — miten kotouttaminen on järjestetty Saksassa?

SDP:n kansanedustaja Susanna Huovinen vierailee Berliinissä 13.–15.12.2016 selvittämässä, miten kotouttaminen on Saksassa järjestetty. Huovinen valmistelee Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle raporttia parhaista kotouttamiskäytännöistä. Raportissa selvitetään, miten pakolaisia kotoutetaan eri maissa ja mitä opittavaa Euroopan mailla olisi toisiltaan.

Huovinen tapaa Saksan parlamentin edustajia kuten esimerkiksi Bundestagin kotouttamiskomissaarin sekä virkamiehiä Saksan sisäministeriöstä ja osavaltioista. Lisäksi hän tutustuu erilaisiin pakolaisten kotouttamisprojekteihin ja keskustelee myös Saksassa asuvien suomalaisasiantuntijoiden kanssa. Vierailunsa lopuksi Huovinen vierailee innovatiivisessa ReDI School of Digital Integration -koulussa.

Raportin valmisteluun kuuluu useita kuulemistilaisuuksia ja vierailuja eri jäsenmaissa. Huovinen ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunta järjestivät suomalaisille kotouttamiseen erikoistuneille asiantuntijoille, viranomaisille ja kansalaisjärjestöille asiantuntijakuulemisen eduskunnassa lokakuussa.

Huovisen raportin on määrä valmistua ensi vuoden kevään aikana ja tulla käsiteltäväksi yleiskokouksen täysistuntoon Strasbourgissa kesäkuussa 2017.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE