Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

”Suunta on oikea, mutta ei riittävä” – JHL ja Arkea käynnistävät neuvottelut uudelleen, lakko jatkuu toistaiseksi

JHL
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen mukaan ammattilaiset ansaitsevat työstään kunnollisen korvauksen.

Turun kaupunginhallitus päätti siirtää päiväkotien ja koulujen ruokapalvelut kaupungin omaksi toiminnaksi, mutta ammattiliitto JHL:n mukaan Arkeaan jäävien työntekijöiden työehdot ovat edelleen vaarassa.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo tiedotteessa, että neuvottelut Arkean kanssa käynnistetään uudelleen. JHL:n mukaan lakko jatkuu toistaiseksi neuvottelujen vauhdittamiseksi.

Turun kaupunginhallitus päätti maanantaina, että päiväkotien ja koulujen ruokapalvelut siirretään kaupungin omaksi in-house-toiminnaksi. Arkeaan jäävien toimintojen osalta kaupunginhallitus antoi Arkealle ennakkoluvan vaihtaa työehtosopimusta nykyisen sopimuskauden päättyessä helmikuun 2022 lopussa, JHL kertoo. Ruokapalveluiden työntekijät ja esimiehet siirtyisivät suunnitelmien mukaan Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n työehtosopimukseen ja siivous-, kiinteistönhoito- sekä ylläpitopalveluiden ja hallinnon työntekijät sekä toimistohenkilöt Kiinteistötyönantajat ry:n työehtosopimukseen.

– Turun poliitikot ymmärsivät ainoastaan osittain, että kaupunkilaisten palvelut vaarantuvat, jos niitä tuotetaan polkupalkoilla. Ammattilaiset ansaitsevat työstään kunnollisen korvauksen. Suunta on oikea, mutta ei riittävä, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine analysoi tiedotteessa kaupunginhallituksen päätöstä.

Turun kaupunginhallitus velvoitti lisäksi Arkean käynnistämään viipymättä neuvottelut työsopijaosapuolten kanssa paikallisesta sopimuksesta yhtiön taloudellisen aseman turvaamiseksi. Turun kaupunki omistaa Arkean, mutta lopullisesti työehdoista päätetään neuvotteluissa, jotka käydään yhtiön ja ammattiliittojen välillä, JHL kertaa.

– JHL on ollut valmiudessa neuvottelupöytään jo pitkään ja olemme jo aiemmin esittäneet Arkealle useita ehdotuksia tulevista työehdoista. Tilanne on seissyt kuitenkin kaksi viikkoa yhtiön neuvotteluhaluttomuuden vuoksi. Nyt nähdään, miten tosissaan Arkean johto tällä kertaa on, Niemi-Laine sanoo.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n tavoitteena on, että Arkea jatkaa nykyisessä työehtosopimuksessa (Avain-tes) ja työntekijöiden työehdot pysyvät kunnossa.

JHL aloitti lakon Arkeassa 17. marraskuuta, koska yhtiö aikoi vaihtaa halvempaan työehtosopimukseen. Muutos tietäisi työntekijöille ammattiliiton mukaan suuria ansionmenetyksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE