Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Suuret suomalaiset lauluntekijät olivat Työväen Musiikkitapahtuman lauantain herkkua

Kaartamo-Kettunen-Poijärvi-Kuokkanen. Hoedownin ja Edu Kettusen keikkaa olisi kuunnellut pidempäänkin.

Kumman valitsisi tämän vuoden Työväen Musiikkitapahtumassa kuulluista kahdesta suomipopin ja lauluntekijätaiteen mestariteoksesta ykköseksi? “Keskiviikkoaamu aukes harmaana kuin peltipaita, / talven haamu kulki rantamaita
krapulaisin jaloin.” Vai “Mutta mitään älä tunnusta, älä kerro edes vauvasta. /Kukaan kuitenkaan ei ymmärrä, mitä koettu on yhdessä.”

Edu Kettusen “Taivaansininen BMW” ja Gösta Sundqvistin “Itkisitkö onnesta” ovat vähintää novelli- ellei jopa romaanimittaluokan tarinabiisejä, jotka molemmat oli ilo kuulla Valkeakoskella lauantaina. Göstan laulu sisältyi iltapäivän tribuuttikonserttiin yhteislaulunumerona (!), Edu esitti klassikonsa itse mainion roots-orkesteri Hoedownin vierailevana solistina.

Sanotaan näin, että herrain lauluntekijäottelussa päädyttiintasapeliin; Gösta voitti määrässä, Edu läsnäolossa.

Gösta-tribuutissa hititkävivät prolebiisien edelle

Gösta-konsertti oli alaotsikoitu “Gösta Sundqvistin rakkaimmat työväenlaulut”, mikä ei täysin pitänyt kutiaan. Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmen juontama ja yhteislauluissa luotsaama konsertti oli biisilistaltaan pikemmin hittivetoinen tribuuttikonsertti, mutta sellainenkin on toki paikkansa ansainnut näin Gösta Sundqvistin (1957-2003) ensi kuussa koittavan 60-vuotismuistopäivän alla.

Gösta Sundqvist -konsertissa Pohjois-Karjalaa laulamassa Mikko Salmi, Mariska, Tero Vesterinen, ja Ninni Poijärvi. Oikealla orkesteria johtanut Markku Perttilä.

Valkeakosken repertuaari myötäili hyvin pitkälle kymmenen vuotta sitten ilmestyneen “Melkein vieraissa” -tribuuttilevyn biisilistaa. Konsertin 16 laulusta 12 löytyy myös tuolta albumilta. Oli nyt livenä kuultujen joukossa  komeista prolehenkisiäkin lauluja kuten “Elämä ikkunan takana”, “Elina mitä mä teen” ja “Jos taivaalta sataisi rahaa”, jonka Ninni Poijärvi esitti erittäin vavahduttavasti. Myös muut solistit, Tero Vesterinen, Mariska ja Mikko Salmi sekä Markku Perttilän johtama bändi suoriutuivat hyvin Leevi and The Leavings -yhtyeen näennäisen yksinkertaisista, mutta melodisesti sittenkin aika koukkuisista lauluista. (Siitä myös tuo edellä heitetty huutomerkki yhteislaulunumeron kohdalla – “Pohjois-Karjala” ja “Sopivasti lihava” olivat siinä tarkoituksessa ehkä helpompia tapauksia.)

Kaikkinensa Gösta-konsertti oli ihan onnistunut kokonaisuus ja tavoitti – laulattikin – mukavasti yleisöä hieman epäkiitollisessa ajankohdassaan lauantain iltapäivässä. Vastaavanlaisia kannattaa siis Musareilla kokeilla ehkä vastakin, kun sopivia merkkipäiviä osuu kohdalle. Ensi vuonna tasavuosia juhlivat muun muassa Remu Aaltonen, Harri Saksala ja Matti Inkinen – kaksi ensin mainittua ovat toki yhä still going strong, mutta vink vink silti…

Edu-nälkää jäi

Edu Kettunen vieraili Työväen Musiikkitapahtumassa ensimmäisen kerran 2010 ja siitä kerrasta jäi monille kaipuu kuulla lisää Suomen tämän hetken ehkä hienoimman singer-songwriterin lauluja hänen omasta suustaan. Eduhan pysyi pitkään poissa keikkalavoilta, kun ei tuntenut oloaan live-tilanteessa enää kotoisaksi, mutta löysi kipinän keikkailuun (joskin maltilliseen) uudelleen viime vuosikymmenen lopussa.

Edelliskerralla Edun setti kesti muistaakseni noin kolme varttia, joten tällä kertaa odoteltiin pidempää rupeamaa, kun hänen ja Howdownin keikka-ajaksi oli merkitty puolitoista tuntia.

Aika tasan tuntiin kuitenkin jäätiin, ja siihen Kettusen omia lauluja mahtui kuusi, Hoedownin oman ohjelmiston roots-klassikoita oli viisi. Jokainen hienoja ja paneutuneesti esitettyjä kappaleita, mutta silti Edu-nälkää jäi edelleen. Mainittu BMW-spektaakkeli, “69 Scania”, “Elmon tuli” ja “Perseenlämmitin” menivät alkupaloista, mutta pääruoka jäi yhä saamatta. Koska, oi koska saamme kuulla Koskissa täyden Kettus-konsertin?

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaiehtoon suurimpia yleisömagneetteja olivat päälavalla esiintyneet Lauri Tähkä, Chisu ja Kotiteollisuus, mutta ne, jotka tiesivät, mitä etsivät, löysivät hyvää musaa kahdelta muulta estradilta. Milla Rumi ja Mariska tavoittivat omat faninsa Puusalissa, pari vuotta sitten Valkeakosken festivaalilla ilahduttaneet Eva & Manu vetivät hienosti porukkaa Salakapakan pikkulavalle.

Milla Rumi.

Lauantain tavallisesti huipentava yöyhteislaulut Kirjaslammen uimalassa oli tänä vuonna siirretty puolitoista tuntia aikaisemmaksi, mikä saattoi vähän vaikuttaa väkimäärään, mutta tunnelma Demokraatin tarjoamassa klassikkotapahtumassa oli yhä kohdallaan.

Lue lisää Työväen Musiikkitapahtumasta ensi torstain Demokraatin printtilehdestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE