Turva – Hymy

Suurista puolueista SDP:ssä naiset nousevat herkimmin kuntapäättäjien huipulle, vasemmistoliiton valtuustopomoista yksikään ei ole nainen

Aiemmin viikolla kerrottiin, että kuntien valtuustoihin on valittu naispuheenjohtajia ennätyksellisen paljon. Asia kävi ilmi Kuntaliiton selvityksestä, joka kattaa kaikki Manner-Suomen 295 kunnan ykköspuheenjohtajat. Kaikkiaan 39 prosenttia valtuustojen puheenjohtajista on naisia. Naisten osuus nousi edelliseen valtuustokauteen verrattuna 11 prosenttiyksikköä.

– Naisten osuus valtuustojen puheenjohtajista on noussut jatkuvasti vuodesta 1993 lähtien, jolloin se oli 16 prosenttia. Tämän vaalikauden alussa naispuheenjohtajien osuus on saavuttanut valtuustoon valittujen naisvaltuutettujen osuuden, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoi tiedotteessa.

 

Demokraatti tilasi puoluekohtaiset tiedot Kuntaliitosta. Kun tarkastellaan tilannetta puolueittain, kuinka suuri osuus puheenjohtajapaikoista on naisilla ja miehillä, havaitaan suuria eroja puolueiden välillä. Suurista kuntapuolueista SDP:n naisilla on korkein osuus valtuuston puheenjohtajista. 65 valtuuston puheenjohtajasta lähes puolet, 48 %, on naisia. Osuus on kasvanut neljässä vuodessa peräti 16 prosenttiyksiköllä.

Keskustalla on peräti 141 valtuuston puheenjohtajaa ja heistä 38 % on naisia. Myös keskutalla naisten osuus on nousussa. Kokoomuksen 51 puheenjohtajasta 37 % on naisia, ja prosenttiosuus on kasvussa. SDP:tä korkeampaan naisten prosenttilukuun yltää vain vihreät, mutta sillä on valtuuston puheenjohtajia ainoastaan 5, joista 3 on naisia. Vasemmistoliiton erikoisuus on siinä, että sen yhdeksästä valtuuston puheenjohtajasta yksikään ei ole nainen.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtajissa asetelma on samankaltainen. Suurista kuntapuolueista jälleen SDP:ssä naisten osuus on korkein. SDP:llä on tarjota 43 kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, joista 42 % on naisia. Prosenttiosuus on noussut neljässä vuodessa 7 prosenttiyksiköllä.

Kokoomuksen 46 puheenjohtajasta tasan kolmannes on naisia, keskustan hulppeasta 173 kaupunginhallituksen puheenjohtajasta 27 % on naisia. Vasemmistoliiton kaikki kolme kaupunginhallituksen puheenjohtajaa ovat vuorostaan naisia, vihreiden ainoa puheenjohtaja on nainen.

Perussuomalaisilla ei ole yhtään naista kaupunginhallituksen tai -valtuuston johdossa. Kaikki kuusi paikkaa ovat miehillä.

Kaikkien valtuustojen puheenjohtajista 48 prosenttia on keskustapuolueella. Keskustan hallussa olevat puheenjohtajuudet ovat hieman vähentyneet kahdesta edellisestä valtuustokaudesta. Hallituksen puheenjohtajan paikoista puolueella on 59 prosenttia. Osuus on kasvanut kahdesta edellisestä valtuustokaudesta.

SDP:llä valtuuston puheenjohtajien osuus on 22 prosenttia ja kokoomuksella 17 prosenttia. SDP:llä osuus on hieman kasvanut, mutta kokoomuksella on pysynyt suhteellisen samana vuonna 2009 alkaneesta valtuustokaudesta.

Kokoomuksella hallituksen puheenjohtajapaikoista on 16 prosenttia ja SDP:llä 15 prosenttia. Molemmilla osuudet ovat vähentyneet vuodesta 2009.

”Nyt on selityksen paikka” – Rinne vaatii Sipilältä selitystä Lindströmin puheille yleissitovuudesta: Onko tämä hallituksen virallinen kanta?

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kuvattuna eduskunnassa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii pääministeri Juha Sipilää kertomaan hallituksen kannan yleissitovuuteen ja irtisanomissuojaan. Työministeri Jari Lindström (sin.) antoi MustReadin haastattelussa ymmärtää, että edessä on keskustelu työehtosopimusten yleissitovuudesta ja irtisanomissuojasta.

– Kuinka paljon työministeri haluaa leikata suomalaisten palkkoja? Onko tämä hallituksen virallinen kanta? Pääministeri Sipilä piileksi työttömiä rankaisevan aktiivimallin kohdalla liian pitkään. Sama peli ei vetele enää. Sipilän on kerrottava suoraan, aikooko hallitus kajota yleissitovuuteen ja irtisanomissuojaan. Nyt on turha leikkiä kuurupiiloa. Nyt on selityksen paikka, Rinne vaatii tiedotteessa.

Rinne sanoo, että Sipilän hallituksen aikana palkansaajia ja työttömiä on kuritettu kohtuuttomasti.

– Pakkolaeista tunnettu Sipilän hallitus on heikentänyt ihmisten toimeentuloa. Lomarahoja on leikattu. Taloustilanteen aiheuttama lasku on maksatettu pieni- ja keskituloisilla palkansaajilla ja työttömillä ihmisillä. Työttömien rankaisumalli ei olekaan viimeinen asia, vaan lisää on tulossa. Nyt työministeri puhuu yleissitovuuteen ja irtisanomissuojaan koskemisesta. Sipilän on vihellettävä peli poikki, Rinne vaatii.

Rinne huomauttaa, että SDP on useaan otteeseen esittänyt vaihtoehtoja hallituksen talouspolitiikalle ja tarjonnut keinoja parantaa työllisyyttä.

– SDP:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on palauttaa suomalainen luottamusyhteiskunta takaisin. Yksi konkreettinen esimerkki on se, että työllisyyttä voidaan parantaa ilman, että työttömiä rangaistaan. Siksi SDP on luvannut, että perumme työttömiä rankaisevan aktiivimallin ja uudistamme työllisyyspolitiikkaa niin, että työttömiä tuetaan ja autetaan. Se on pohjoismainen tapa hoitaa työllisyyttä.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Pitäisikö olla huolissaan? – Mihin katosi Petteri Orpo?

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Mihin katosi Petteri Orpo?

Mieltäni on kaihertanut jo pidempään kysymys, mihin on kadonnut kokoomuksen johtotähti, varapääministeri ja puheenjohtaja Petteri Orpo? Hän on ollut jo pitempää hiljaa kuin…niin no hienommin ilmaistuna…kuin pissi housuissa.

Ensin ajattelin syyksi vuodenaikaa, olihan joulu ja mielelläni sallin poliitikoillekin joululoman. Mutta nyt on kohta jo helmikuu ja hiljaisuus jatkuu. Tähän huopatossutehtaan haalausporukkaan ovat yhtyneet muutkin kokoomuslaiset valtuutetusta kansanedustajiin ja ministereihin.

Ihmetykseni vain lisääntyi, kun huomasin presidentinvaalien olevan ihan ovella. Kokoomukselta ei ole tullut viime aikoina yhtään kannanottoa, jossa olisi pohdittu näihin vaaleihin liittyviä teemoja. Ei ulkopolitiikkaa, ei nato-kannanottoja. Ei siis mitään.

Orpolle riittää, että kansanliikkeen sitoutumaton ehdokas vetelee omia linjojansa.

Toisaalta luulisi, että gallupeissa maan suurimmalla puolueella olisi ollut edes jotain sanottavaa vaikkapa presidentin tehtävistä. Vaalithan ovat kuitenkin vain joka kuudes vuosi.

Vai haluaako kokoomus, että presidentin tehtävistä keskustellaan vasta sitten, kun sen entinen puheenjohtaja ei ole ehdolla?

Kysymykseen ei vastaa kukaan. Kokoomus näyttelee kuollutta.

 

Heinäluoma – Maailma minuutissa: Nämä neljä tekijää ovat Suomen Nato-kannan takana

Kuva: Pekko Korvuo

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) tarttuu tällä viikolla Ruotsin Sälenissä pidetyn turvallisuuskonferenssin käynnistämään Nato-keskusteluun. Tviitin murtajassa puolestaan pohditaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin terveyttä.

Videon kuvaajana sekä editoijana toimii Pekko Korvuo.

Tarja Halonen: Äänestäminen on erinomainen tapa kunnioittaa sadan vuoden itsenäisyyttä

Kuva: Kari Hulkko
Viime eduskuntavaaleissa Tarja Halonen äänesti ennakkoon Helsingin kaupungintalolla.

Presidentti Tarja Halonen kehottaa Twitterissä kansalaisia käyttämään äänioikeuttaan.

Äänestäminen on tietysti aina tärkeää, ja nyt se on samalla erinomainen tapa kunnioittaa käytännössä Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä.

Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys jatkuu 23.1. saakka.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.

Ministeri äimän käkenä: ”Olen erittäin yllättynyt väitteestä, että siniset olisi lähes torpannut perhevapaaneuvottelut”

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) painottaa, että perhevapaaneuvottelut ovat vielä kesken. HS uutisoi tänään, että ”sinisten leirissä hanketta pidetään jo lähes kuopattuna”.

– Olen erittäin yllättynyt väitteestä, että siniset olisi lähes torpannut perhevapaaneuvottelut. Neuvotteluthan ovat vielä kesken ja toteuttamiskelpoista mallia etsitään.

Mattilan mukaan siniset haluaa saada perhevapaauudistuksen maaliin siinä missä muutkin hallituspuolueet.

– Joitain uudistuksia on tarpeen tehdä. Sovitut reunaehdot ovat toki tiukat.

Kaikkea ei muuteta lainsäädännöllä.

Hän pitää työnantajien roolia merkittävänä, kun keskustellaan miesten jäämisestä perhevapaille.

– Meillähän on jo joustoja perhevapaiden käytössä. Kotihoidontuella lasta voi hoitaa kumpi tahansa vanhemmista kolmevuotiaaksi asti.

Mattila toivoo työelämään enemmän joustoa ja myönteisempää suhtautumista osa-aikatyöhön ja lyhyempään työviikkoon.

– Ja tietenkin myönteisempää ja kannustavampaa otetta isien mahdollisuuteen perhevapaiden käyttöön. Kaikkea ei muuteta lainsäädännöllä. Meille ensisijaista on, että perheiden vapaus päättää vapaiden käytöstä säilyy.

Siniset tekee ministerin mukaan parhaansa, että hallitus pääsee perhevapaauudistuksesta soputulokseen.