Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suurliitto jyrähtää: “Aikataulutavoitteet ovat lähes naurettavia” – hylkää myös nollan selvin sanoin

Julkiset palvelut tukevat vientiä ja teollisuutta – tämän pitää näkyä myös työntekijöiden palkoissa

Nollakorotukset eivät käy missään nimessä julkiselle sektorille. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton edustajisto muistuttaa, että alan töissä palkat eivät ole kohonneet samassa suhteessa kuin yksityisellä sektorilla.

Syyt ovat selkeät: Lomarahaleikkaukset sekä työeläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun korotukset ovat hidastaneet ansioiden nousua esimerkiksi kunta-alalla.

– Nyt palkat pitää saada nousuun. Ilman julkista palvelua ja julkisia tukia ei olisi menestyvää vientiä ja teollisuutta. Tulevaisuuden talouskasvu luodaan hyvinvoinnilla, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine painotti liiton edustajiston syyskokouksessa.

Kukaan ei tiedä mitä tästä seuraa.

Tulevien palkkaratkaisujen lisäksi myös sote- ja maakuntauudistus vaikuttaa JHL:n jäsenten työnkuvaan ja asemaan työmarkkinoilla. JHL:n edustajiston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä on huolissaan maakuntien rahoituksesta.

Pakkoyhtiöittäminen poistui valinnanvapausesityksestä ja maakuntien roolia on vahvistettu. Kähärän mielestä tämä ei riitä, vaan maakunnille pitäisi antaa esimerkiksi verotusoikeus.

Lisää aiheesta

– Maakuntien rahoitus tulee valtiolta, joka todellakin aikoo pitää tiukasti kiinni varoistaan. On selvää, että maakuntien määräämät asiakasmaksut tulevat nousemaan, Kähärä arvioi.

JHL:n edustajisto moittii myös sitä, että uudessa valinnanvapausesityksessä ei juuri mainita henkilöstöä eikä kuntien ja kuntayhtymien roolia palveluiden tuottajana.

– Henkilöstö on suurin voimavara, joka maakunnilla on käytettävissä. Uudistuksen onnistuminen riippuu työntekijöistä. Maakuntien yhteiseen käyttöön tulevien asiakas- ja potilastietojärjestelmien aikataulutavoitteet ovat mielestäni lähes naurettavia, Kähärä kuittaa.

Niemi-Laine muistuttaa, että mikäli sote-uudistus toteutuu, yt-neuvotteluiden piirissä on yli 200 000 julkisen sektorin työntekijää.

– Kukaan ei tiedä mitä tästä seuraa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE