Teatteri & Tanssi

Suur(Suomi)musikaali virkistää, kun tuhon partaalla ollaan

Kaisa Vuorinen
Tukkateatterin Luvatussa maassa näyttelevät muun muassa (vasemmalta) Niko Ranta, Jetro Sukkela ja Anne Siekkinen.
Kaisa Vuorinen
Tukkateatterin Luvatussa maassa näyttelevät muun muassa (vasemmalta) Niko Ranta, Jetro Sukkela ja Anne Siekkinen.
Kaisa Vuorinen
Tukkateatterin Luvatussa maassa näyttelevät muun muassa (vasemmalta) Niko Ranta, Jetro Sukkela ja Anne Siekkinen.

Olkiluoto3-ydinvoimala käynnistetään 6.12.2018. Juhlallisissa avajaisissa tapahtuu jotain odottamatonta: äkkinäinen räjähdys hävittää koko Suomen. Tuho rajoittuu tarkasti Suomen alueelle. Norja, Ruotsi, Venäjä ja Viro eivät kärsi vahinkoja.

Suomessa sen sijaan kuolee kaikki elollinen. Henkiin jäävät vain Pentti Linkola (Leila Väisänen), Björn Wahlroos (Jetro Sukkela), jääkiekkojoukkue Tapparan fani Tavis (Anni Kangas) sekä Nainen (Anne Siekkinen), jolla on tehtävä. Suomen ulkopuolella vaikuttavia voimia edustavat Hella Wuolijoki (Sanni Pakanen), jolla on pelastustehtävä, sekä EU-lähettiläs (Hannamari Sjöberg) ja pareittain esiintyvät enkelit, rotat ja rajavartijat (Pakanen ja Sjöberg), jotka asettavat pakolaisnelikolle rajoja.

Suhtauduin Tukkateatterin uutuusnäytelmän roolihahmoihin etukäteen epäillen. Wahlroos alkaa tympäistä jo teatterissakin. Kiekkokliseen parodiat kuulostavat kliseisiltä. Ensi-illassa happamahkot aavisteluni haihtuivat ensi minuuteilla.

Terhi Tuomisen kirjoittama ja ohjaama ja Tahvo Hyötyläisen säveltämä ”suur(Suomi)musikaali Luvattu maa” osaa pitää hauskaa kliseillä juuri siksi, että ne ovat monille liiankin tuttuja. Ahdistavalla tavalla tuttu muuttuu huumorin valossa virkistäväksi. Huumori ei lievennä näytelmän aiheiden vakavuutta ja järkyttävyyttä. Aiheina ovat kapitalismi ja pakolaisuus.

Pakolaisten kurja roskajoukko jättää maan

Miten Linkola, Wahlroos, Tavis ja Nainen suhtautuvat siihen, että heistä tuli pakolaisia? Aluksi ihan mukavasti. Paitsi säälittävä Wahlroos, jonka on pakko kasata pääomaa vielä silloinkin, kun riistettäviä ei ole riistettävissä ja eristäytyä itseään vähäarvoisemmista ihmisistä sielläkin, missä se ei ole fyysisesti mahdollista.

Ja paitsi vihainen Nainen, jonka piti murhata Wahlroos jo Olkiluodon avajaisissa, ja joka epäonnistui, kun iso räjähdys tuli väliin. Ja paitsi metsänkeiju Linkola, joka kärsii siitä, että kun ihmispopulaatiota lopultakin rajoitettiin maassamme, niin samalla hävitettiin kaikki muut populaatiot kokonaan. Ja paitsi tavallinen ihminen Tavis, joka joutuu tavallisuutensa ja järkevyytensä takia tekemään kaikki vastuulliset päätökset.

Tapahtumien vyöryssä huomataan muun muassa, että rajat ovat kiinni, ja että ihmisestä voi laittaa ruokaa. Pakolaiset osoittautuvat kurjaksi roskajoukoksi. Lähtömaan sisäiset ristiriidat riivaavat heitä entistä pahemmin, kun he istuvat tuntemattomassa tulomaassa sähköaidan takana ja vihaavat lihapatojen ääressä mässäävää kantaulkomaalaisia.

Tuominen teki dramaturgisesti ylenmääräisen runsaan teoksen. Luulisi, että se läkähtyy uhkeisiin muotoihinsa. Mutta niin ei tapahdu. Ei sinne päinkään. Hauskanpidon monipuolisuus, ristiriitojen, tapahtumien, ja tunnesävyjen moninaisuus pysyvät työryhmän hyvää tekevässä hallinnassa.

Luvattu maa -suur(Suomi)musikaali
Tukkateatteri, Tampere
Ohjaus Terhi Tuominen – sävellys Tahvo Hyötyläinen – tuotanto Kristiina Länsiö, Terhi Meriläinen – puvustus Leena Sievä – valosuunnittelu Minerva Kettukuja – maskeeraus/hiukset Annlis Aaltonen – tekniikka Pauli Borodulin – näyttelijä: Anni Kangas, Sanni Pakanen, Niko Ranta, Anne Siekkinen, Hannamari Sjöberg, Jetro Sukkela, Leila Väisänen

”Luvattu maa” on parasta poliittista teatteria, sillä se ei neuvo eikä opeta. Se ei tyrkytä tärkeitä tietoja maailman tilanteesta, vaan kysyy, miten olisi hyvä elää niiden tietojen kanssa, joita jokseenkin kaikilla jo on.

Monet tuntevat ja tunnustavat, että se riiston aktien toistamisen pakko, jonka vallassa Wahlroos kouristelee, alkaa tulla rajoilleen. Rajoilla ei näytä hyvältä. Pääomaan pakko lisätä taas kerran vielä yksi arvon yksikkö, loputtomasti. Riistoa on tehostettava taas vielä yhden kerran, loputtomasti. Maahan on pakko saada hätään joutuneita ulkomaalaisia, jotta työvoima halpenisi. Heitä on pakko kohdella huonosti, jotta työvoiman ulkopuolelle jääminen pelottaisi ja paikallinen sopiminen sujuisi.

Suomen viranomaisten julmuus saa hämmästyttäviä muotoja. Vauvoja pakkoluovutetaan tapettaviksi. Jokainen tulija häpäistään ja nöyryytetään kuulusteluissa. Vihan, katkeruuden ja terrorismin kasvu taataan näin vähintään kahden sukupolven ajaksi.

Toisaalta uusien ihmissukupolvien syntyminen ei ole enää varmaa. Se riippuu ilmaston muuttumisesta ja ydinsattumuksista. Ne puolestaan riippuvat toistopakosta; siitä, että pääomaan on pakko lisätä taas vielä kerran yksi uusi arvon yksikkö.

Näytelmä on kuvitelma siitä, mitä tapahtuu Suomessa, kun pääomaan lisätään yksi uusi arvon yksikkö viimeisen kerran. Siinä käy huonosti, mutta hyvä poliittinen teatteri lyö asian leikiksi. Leikin löylyssä on pilkan häivähdyksiä, mutta kuuma huumori hallitsee.

Huumori kunnioittaa sitä, mihin se ottaa kantaa. Edes Wahlroos ei ole pelkästään säälittävä. Hän on myös liikuttava. Yleisön innostunut huvittuneisuus on aistittavissa esityksen alusta loppuun, kun mikä tahansa olento ansaitsee tai ainakin on ansaitsemaisillaan kunnioitusta.

Teatterissa on siis joskus hauskaa ja muutenkin hyvä olla. Ja koska olevaista kunnioitetaan teatterissa, niin sitä kunnioitetaan myös muualla. Ja koska olevaista kunnioitetaan, niin sitä kannattaa ehkä puolustaa. Sitä, miten se voisi tapahtua, ei opeteta. Puolustakoon se ken osaa, siten kuin osaa.

Pertti Julkunen

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat