Suur(Suomi)musikaali virkistää, kun tuhon partaalla ollaan

Kuva: Kaisa Vuorinen
Tukkateatterin Luvatussa maassa näyttelevät muun muassa (vasemmalta) Niko Ranta, Jetro Sukkela ja Anne Siekkinen.

Olkiluoto3-ydinvoimala käynnistetään 6.12.2018. Juhlallisissa avajaisissa tapahtuu jotain odottamatonta: äkkinäinen räjähdys hävittää koko Suomen. Tuho rajoittuu tarkasti Suomen alueelle. Norja, Ruotsi, Venäjä ja Viro eivät kärsi vahinkoja.

Suomessa sen sijaan kuolee kaikki elollinen. Henkiin jäävät vain Pentti Linkola (Leila Väisänen), Björn Wahlroos (Jetro Sukkela), jääkiekkojoukkue Tapparan fani Tavis (Anni Kangas) sekä Nainen (Anne Siekkinen), jolla on tehtävä. Suomen ulkopuolella vaikuttavia voimia edustavat Hella Wuolijoki (Sanni Pakanen), jolla on pelastustehtävä, sekä EU-lähettiläs (Hannamari Sjöberg) ja pareittain esiintyvät enkelit, rotat ja rajavartijat (Pakanen ja Sjöberg), jotka asettavat pakolaisnelikolle rajoja.

Suhtauduin Tukkateatterin uutuusnäytelmän roolihahmoihin etukäteen epäillen. Wahlroos alkaa tympäistä jo teatterissakin. Kiekkokliseen parodiat kuulostavat kliseisiltä. Ensi-illassa happamahkot aavisteluni haihtuivat ensi minuuteilla.

Terhi Tuomisen kirjoittama ja ohjaama ja Tahvo Hyötyläisen säveltämä ”suur(Suomi)musikaali Luvattu maa” osaa pitää hauskaa kliseillä juuri siksi, että ne ovat monille liiankin tuttuja. Ahdistavalla tavalla tuttu muuttuu huumorin valossa virkistäväksi. Huumori ei lievennä näytelmän aiheiden vakavuutta ja järkyttävyyttä. Aiheina ovat kapitalismi ja pakolaisuus.

Pakolaisten kurja roskajoukko jättää maan

Miten Linkola, Wahlroos, Tavis ja Nainen suhtautuvat siihen, että heistä tuli pakolaisia? Aluksi ihan mukavasti. Paitsi säälittävä Wahlroos, jonka on pakko kasata pääomaa vielä silloinkin, kun riistettäviä ei ole riistettävissä ja eristäytyä itseään vähäarvoisemmista ihmisistä sielläkin, missä se ei ole fyysisesti mahdollista.

Ja paitsi vihainen Nainen, jonka piti murhata Wahlroos jo Olkiluodon avajaisissa, ja joka epäonnistui, kun iso räjähdys tuli väliin. Ja paitsi metsänkeiju Linkola, joka kärsii siitä, että kun ihmispopulaatiota lopultakin rajoitettiin maassamme, niin samalla hävitettiin kaikki muut populaatiot kokonaan. Ja paitsi tavallinen ihminen Tavis, joka joutuu tavallisuutensa ja järkevyytensä takia tekemään kaikki vastuulliset päätökset.

Tapahtumien vyöryssä huomataan muun muassa, että rajat ovat kiinni, ja että ihmisestä voi laittaa ruokaa. Pakolaiset osoittautuvat kurjaksi roskajoukoksi. Lähtömaan sisäiset ristiriidat riivaavat heitä entistä pahemmin, kun he istuvat tuntemattomassa tulomaassa sähköaidan takana ja vihaavat lihapatojen ääressä mässäävää kantaulkomaalaisia.

Tuominen teki dramaturgisesti ylenmääräisen runsaan teoksen. Luulisi, että se läkähtyy uhkeisiin muotoihinsa. Mutta niin ei tapahdu. Ei sinne päinkään. Hauskanpidon monipuolisuus, ristiriitojen, tapahtumien, ja tunnesävyjen moninaisuus pysyvät työryhmän hyvää tekevässä hallinnassa.

Luvattu maa -suur(Suomi)musikaali
Tukkateatteri, Tampere
Ohjaus Terhi Tuominen – sävellys Tahvo Hyötyläinen – tuotanto Kristiina Länsiö, Terhi Meriläinen – puvustus Leena Sievä – valosuunnittelu Minerva Kettukuja – maskeeraus/hiukset Annlis Aaltonen – tekniikka Pauli Borodulin – näyttelijä: Anni Kangas, Sanni Pakanen, Niko Ranta, Anne Siekkinen, Hannamari Sjöberg, Jetro Sukkela, Leila Väisänen

”Luvattu maa” on parasta poliittista teatteria, sillä se ei neuvo eikä opeta. Se ei tyrkytä tärkeitä tietoja maailman tilanteesta, vaan kysyy, miten olisi hyvä elää niiden tietojen kanssa, joita jokseenkin kaikilla jo on.

Monet tuntevat ja tunnustavat, että se riiston aktien toistamisen pakko, jonka vallassa Wahlroos kouristelee, alkaa tulla rajoilleen. Rajoilla ei näytä hyvältä. Pääomaan pakko lisätä taas kerran vielä yksi arvon yksikkö, loputtomasti. Riistoa on tehostettava taas vielä yhden kerran, loputtomasti. Maahan on pakko saada hätään joutuneita ulkomaalaisia, jotta työvoima halpenisi. Heitä on pakko kohdella huonosti, jotta työvoiman ulkopuolelle jääminen pelottaisi ja paikallinen sopiminen sujuisi.

Suomen viranomaisten julmuus saa hämmästyttäviä muotoja. Vauvoja pakkoluovutetaan tapettaviksi. Jokainen tulija häpäistään ja nöyryytetään kuulusteluissa. Vihan, katkeruuden ja terrorismin kasvu taataan näin vähintään kahden sukupolven ajaksi.

Toisaalta uusien ihmissukupolvien syntyminen ei ole enää varmaa. Se riippuu ilmaston muuttumisesta ja ydinsattumuksista. Ne puolestaan riippuvat toistopakosta; siitä, että pääomaan on pakko lisätä taas vielä kerran yksi uusi arvon yksikkö.

Näytelmä on kuvitelma siitä, mitä tapahtuu Suomessa, kun pääomaan lisätään yksi uusi arvon yksikkö viimeisen kerran. Siinä käy huonosti, mutta hyvä poliittinen teatteri lyö asian leikiksi. Leikin löylyssä on pilkan häivähdyksiä, mutta kuuma huumori hallitsee.

Huumori kunnioittaa sitä, mihin se ottaa kantaa. Edes Wahlroos ei ole pelkästään säälittävä. Hän on myös liikuttava. Yleisön innostunut huvittuneisuus on aistittavissa esityksen alusta loppuun, kun mikä tahansa olento ansaitsee tai ainakin on ansaitsemaisillaan kunnioitusta.

Teatterissa on siis joskus hauskaa ja muutenkin hyvä olla. Ja koska olevaista kunnioitetaan teatterissa, niin sitä kunnioitetaan myös muualla. Ja koska olevaista kunnioitetaan, niin sitä kannattaa ehkä puolustaa. Sitä, miten se voisi tapahtua, ei opeteta. Puolustakoon se ken osaa, siten kuin osaa.

Pertti Julkunen

Keskustelua aiheesta

Arvio Turun kaupunginteatterin Kybersieluista: Scifi-näytelmä tykittää kuvin muttei sanoin

Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Stefan Karlsson (vasemmalla), Minna Hämäläinen, Kimmo Gröhn, Lauri Tilkanen, Pamela Tola, Anna Victoria Eriksson ja Kimmo Rasila luovat itse Kybersielut-näytelmän musiikin.

Science fictionia teatterissa… Tällaiseen ei usein törmää. Miten tuo paremminkin elokuvista tuttu lajityyppi onnistutaan tuomaan näyttämölle?

Visuaalisesti Turun kaupunginteatterin  ”Kybersielut” on miellyttävää katsottavaa. Teatteriverstaan taiturin, lavastaja Jani Uljaksen visiot ovat luotettavasti kohdallaan.  Näyttämö muuttuu jatkuvasti ja saa uusien lattianostimien avulla tasoja ja syvyyttä. Myös takaosan täyttävät videoprojisoinnit videosuunnittelijana Sanna Malkamäki)  vahvistavat elokuvallisuutta, erityisesti toimintakohtauksissa.

Teatterin peruskorjauksessa tehty satsaus näyttämötekniikkaan osoittaa näin mielekkyytensä.

Sekavaa pohdintaa ihmisyydestä

Puitteet ovat kunnossa, mutta itse teksti jää latteaksi ja etäiseksi. Kybersielut on sekava sekoitus eri tyylilajeja – mutta itse asiassa sellaisia monet science fiction -elokuvatkin ovat.

Näytelmässä perinteinen rakkaustarina yhdistyy maailmaparantajien lahkon selviytymiskamppailuun. Tieteisfiktiomaista on, että pääosan nainen on kyborgi ja loppupuolella nähdään överiksi vedetty tappokohtaus.

TEATTERI

Turun kaupunginteatteri

Okko Leo, Marko Järvikallas ja Harri Virtanen: Kybersielut

Ohjaus Janne Reinikainen – Lavastus Jani Uljas – Puvut Tiina Kaukanen – Valot Petri Suominen  – Videot Sanna Malkavaara – Äänisuunnittelu Mika Hiltunen – Musiikki Kimmo Gröhn – Rooleissa Pamela Tola, Lauri Tilkanen, Anna Victoria Eriksson, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson ja Kimmo Rasila

Esitys pohtii, missä menee ihmisen ja koneen raja. Maaseudulla luonnonvaraisesti elävä lahko onkin näpäytys nykyajan teknologian valtaa kohtaan. Lopulta kuitenkin raha ratkaisee ja ekologinen idylli paljastuu huijaukseksi.

Aihiot ovat mehukkaita, mutta eivät  avaudu tarpeeksi. Esimerkiksi kohtaus, jossa Lauri Tilkasen hahmo Daniel parantaa sairaan naisen tekemällä hänelle aivoleikkauksen kiinankielisellä koneella, tuntuu enemmänkin scifi-parodialta. 

Musiikin voima

Ohjaaja Janne Reinikainen on puhaltanut työryhmään hyvän hengen, mutta tuntuu, ettei käsikirjoitus päästä näyttelijöitä  kunnolla vapautumaan. 

Pääpari Pamela Tola ja Lauri Tilkanen keräävät varmasti katsojia, jo siksikin, että Tolaa on totuttu näkemään enimmäkseen vain elokuvissa ja tv-sarjoissa, ja Turusta lähtöisin oleva Tilkanen näyttelee ensimmäistä kertaa Turun kaupunginteatterissa. 

Harvemmin kaikki näyttelijät ovat koko esityksen ajan lavalla. He nimittäin vastaavat muusikko Kimmo Gröhnin johdolla esityksen musiikista.  Aluksi näyttelijät tuntuvat hieman epävarmoilta soitannastaan, mutta innostus kasvaa näytelmän edetessä. Tehokkain kohtaus on unikkopellolla, jossa niittotyöt tehdään rummuttamalla.

Gröhnin itsensä säveltämä musiikki on scifi-teemasta huolimatta hyvin maanläheistä. Musiikki tuokin esitykseen oman, kiinnostavan intensiteetin. 

Olisi mielenkiintoista kuulla intohimoisten tieteisfiktiofanien kommentteja Kybersieluista. Vaikka itse en genrestä niin välitä, olisin siitä huolimatta toivonut näytelmän olevan vielä vahvemmin ja rohkeammin scifiä.

Keskustelua aiheesta

Arvio Alpo Aaltokoski Companyn tanssimaratonin ensi-iltateoksista: Tinkimätöntä ja pakotonta tanssia

Kuva: Tanja Ahola
Alpo Aaltokoski Companyn tanssimaratonin helmiin kuului esitys Veljet. Siinä tanssivat Ahto Koskitalo, Jussi Väänänen ja Jouni Majaniemi.

Alpo Aaltokoski Company järjestää Stoassa viikonloppuna alkaneen kahdeksanpäiväisen ”Aaltokoski Dance Marathonin”, jossa nähdään ryhmän neljästä teoksesta peräti viisitoista esitystä.

Kaksi teoksista on uusia ja ne saivat ensi-iltansa viikonloppuna. Toinen  on Alpo Aaltokosken kolmelle miestanssijalle tekemä ”Veljet” ja toinen Johanna Ikolan niin ikään kolmelle tanssijalle tekemä Fuga. Myös Aaltokosken ”Ali & Alpo” on tältä vuodelta ja vain hänen oma soolonsa ”Deep” on varhaisempi, vuodelta 2000, mikä ei suinkaan tarkoita, että se olisi yhtään vanhentunut.

Nykyään jo kuusikymppinen ja monin tavoin suomalaiseen nykytanssiin vaikuttanut Aaltokoski on aina ollut teoksissaan vahvasti liikelähtöinen. Näin on myös Veljet-teoksen kohdalla. Eikä liike ole mitä tahansa, vaan teknisesti vaativaa, hyvin fyysistä ja yksityiskohtaista. Kun tähän lisätään voimakas tunnelataus ja sen uskottava ilmaisu, ei tuloksena voi olla muuta kuin erittäin vaikuttava esitys.

Tanssi

Aaltokoski Dance Marathon, Stoa

Veljet

Koreografia Alpo Aaltokoski – Valot Kalle Paasonen – Ääni Aake Otsala – Puvut Taina Relander – Tanssijat Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Jussi Väänänen

Fuga

Koreografia Johanna Ikola ja työryhmä –  Musiikki J. S. Bach – Valot Kalle Paasonen – Tanssijat Jouni Majaniemi, Unna Kitti, Johanna Ikola

En tiedä, onko se ollut tarkoituksellista, mutta Veljet-esityksen kolme tanssijaa ovat taustaltaan lähtöisin eri tanssilajeista. Nuorimman heistä, Jouni Majaniemen pohja on nykytanssissa, Ahto Koskiluodon tausta on kansantanssissa ja Jussi Väänänen on viime vuosiin saakka ollut tunnettu ennen kaikkea kilpatanssijana. Tämä ei tarkoita, etteivätkö he kukin hallitsisi nykytanssin ja erityisesti Aaltokosken liikekieltä aivan upeasti, mutta se tuo kunkin habitukseen ja liikkeiden käsittelyyn hiuksenhienoja eroja, jotka minusta vain syventävät teoksen sisältöä.

Veljethän, ovat he sitten sukulaisia tai muuten ystäviä, ovat aina erilaisia. Ja veljeyteen kuuluu tämän erilaisuuden hyväksyminen, vaikka aina ei oltaisikaan samaa mieltä. Esitys tuo hienosti esille sen, miten moniulotteisia ihmisten väliset suhteet voivat olla ja miten tärkeitä me loppujen lopuksi toisillemme olemme, vaikka välillä etääntyisimmekin.

Kaikki kolme miestä ovat esityksessä hyvin vahvasti läsnä ja tekevät komeaa työtä, mutta silti vahvimman jäljen jättää Jussi Väänänen. Hänen näyttämökarismansa on aivan uskomaton ja hänen tanssinsa ja tulkintansa niin vereslihaista, että se ei voi olla koskettamatta.

Veljet on mistään tinkimätön, hieno nykytanssiesitys, joka näyttää miten paljon ja mitä kaikkea liikkeellä pystytään ilmaisemaan, kun se todella osataan.

Vapautunutta liikkeellistä keskustelua

Johanna Ikolan Fuga on myös liikelähtöinen ja ennen kaikkea musiikkilähtöinen teos, sillä sen pohjana on J. S. Bachin sävellys ”Die Kunst der Fuge”.

Katsojien ympäröimälle näyttämölle rakentuu kuusiosainen esitys, jossa vuorottelevat musiikilliset ja musiikittomat osuudet. Ensin tanssijat hiljaisuudessa tavallaan esittelevät esityksen liikeaiheet, joita he sitten varioivat ja kehittelevät musiikin myötä. Myös hengitys ja sen eri nopeuksien käyttö liikkeen johdattelijana on osa teosta. Lopulta jäljelle jää pelkkä musiikki, joka saa vaikuttaa katsojaan valojen hitaasti himmetessä.

Esitys perustuu tanssijoiden Jouni Majaniemen, Unna Kitin ja Johanna Ikolan vahvalle keskinäiselle kontaktille. Vaikka teos on koreografioitu, se vaikuttaa hyvin vapautuneelta liikkeellisesti käydyltä keskustelulta tanssijoiden välillä. Tanssi on luonnollista, pakotonta ja rentoa. Se on yhtä abstraktia kuin Bachin musiikki. Siis vain liikettä ja sen muotojen kauneutta ilman sen syvällisempää tunnetta tai tarkoitusta. Liikettä liikkeen ilosta.

Latinankielinen sana fuga tarkoittaa pakoa ja pakenemista. Sitä myös tavallaan on Ikolan koreografia. Se ei tarvitse määrittelyä, esityksestä voi nauttia vain liikkeenä, mutta toisaalta halutessaan, kuten musiikkiinkin, siihen voi liittää haluamiaan sisältöjä, tunteita ja tunnetiloja.

Annikki Alku

Keskustelua aiheesta

Arvio Helsingin kaupunginteatterin Aikuisten joulukalenterista: Menevää jouluterapiaa

Kuva: Marko Mäkinen
Helsingin kaupunginteatterin tanssipoppoon joulushowssa hurvittelevat muun muassa Katri Soini (vasemmalla), Jyrki Kasper, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi, Leenamari Unho ja Emilia Nyman.

Pikkujoulujen vieton kiihkein aika lähestyy hyvää vauhtia. Samoin alkaa lähestyä se varsinainen joulukin. Tässä tilanteessa on oiva paikka ja mahdollisuus itse kunkin stressaantua tavalla tai toisella. Joko siksi, että inhoaa koko ajanjaksoa ja hössötystä tai siksi, että haluaisi kerrankin löytää tarpeeksi kepeän ja hauskan tavan juhlia ystävien tai työkavereiden kanssa.

Kumpaankin ongelmaan voi löytää apua Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän joulushowsta ”Aikuisten joulukalenteri”.

Koreografi Jyrki Karttunen on jouluterapeutti Leo-Matti Kurkiaisen hahmossa avannut kaikille sopivan jouluterapian. Siitä voivat nauttia sekä ne, jotka suurin piirtein inhoavat koko joulu-sanaa että ne, jotka nimittävät itseään jouluihmisiksi.

Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä, Hkt:n pieni näyttämö

Aikuisten joulukalenteri

Konsepti ja koreografia Jyrki Karttunen – Ohjaus Jyrki Karttunen, Kari Heiskanen – Dramaturgia Sanna Niemeläinen – Valot ja lavastus William Iles – Puvut Laura Dammert – Ääni Mauri Siirala – Laulujen sovitus Arttu Takalo – Naamiointi ja kampaukset Henri Karjalainen

Väljästi joulukalenterin luukkuihin liittyvään esitykseen mahtuvat kaikki yleisimmät kliseet, joita on käsitelty ironisesti, mutta hellästi. En pysty kuvittelemaan, että kukaan onnistuisi loukkaantumaan mistään. Silti täysin vailla hampaita ei olla.

Yksi terävimpiä osumia on Lucia. Heidi Naakan rankan upeasti esittämä ”alkuperäinen” sisilialaisnainen on kaikkea muuta kuin herkän eteerinen vaalea kynttiläneito.

Toisaalta herkkiäkin hetkiä on mukana kuten kaikkien tuntema ”Joulumaa”-laulu, joka Karttusen lausumana runona saa aivan erilaisia merkityksiä kuin laulettuna.

Yhteiseen terapiaan tietysti kuuluu, että yleisökin pääsee osallistumaan. He toimivat kilpailevina huutosakkeina bravo- ja buu-huutoineen, mutta myös aiheiden antajana esiintyjille eri tehtävissä. Ja koska vielä on jäljellä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotta, niin totta kai opetellaan yhteinen juhlatanssi, johon katsojat antavat liikkeiden aiheet. Kunnon shown tyyliin moni muukin ajankohtainen aihe vilahtelee mukana Trumpia myöten.

Esityksen toteuttavat sekä nykyiset että entiset tanssiryhmän jäsenet vierailijavahvistuksin. Meno on juuri niin tasokasta sekä tanssin että laulujen osalta kuin ryhmältä on totuttu odottamaankin. Homma svengaa, vauhtia piisaa ja tulkinnoissa on särmää.

Mukana on vino pino tuttuja joulukappaleita, ja pari vieraampaakin, mutta uudenlaisina sovituksina tai sitten vain taustatunnelmaa antamassa. Laura Dammertin puvut ampuvat yli niin kuin pitääkin ja William Ilesin valot viimeistelevät pyörivän näyttämön kokonaisuuden.

En ole varma, paraneeko tällä terapialla joulukammotuksestaan, mutta ihan viihdyttävä se on. Suuria ja syvällisiä ei tarvitse miettiä, mutta sen verran pikkupiikkejä on seassa, ettei myöskään täysin lösähdä.

Annikki Alku

Keskustelua aiheesta

Työväen Näyttämöpäivien esityksissä nousevat esiin suomalaisuus ja sen kipupisteet

Kuva: Kaisa Vuorinen
Tamperelainen Tukkateatteri näyttäytyy Mikkelin festivaalilla peräti kahdella esityksellä. Kuvassa niistä suur(Suomi)musikaali Luvattu maa.

Vuoden 2018 Työväen Näyttämöpäivien esitykset on valittu. Mikkelissä 42. kerran järjestettävälle harrastajateatterifestivaalille haki yhteensä 42 ryhmää, joista 12 valittiin tulevan festivaalin ohjelmistoon. Esitysvalinnat teki muun muassa Yĺioppilasteatterin taiteellisena veturina viimeksi toiminut teatteriohjaaja Sirpa Riuttala.

Valitut esitykset ovat:

Kajaanin harrastajateatteri: Beowulf & Grendel
Tukkateatteri (Tampere): Luvattu maa -suur(suomi)musikaali
Tukkateatteri: Parisuhdemonologit
Louhiteatteri (Eno): Kiitos kirjeestäsi
Ryhmä Neitilä (Kemijärvi): Pieta,
Jyväskylän Huoneteatteri: Sarasvatin Hiekkaa
Pyhtään Harrastajateatteri: Viulunsoittaja katolla
Järvenpään Teatteri: Vanja-eno
Tikkurilan Teatteri: Tyttö ja Varis
Miinan montun talviteatteri (Hausjärvi): Aina joku eksyy
Legioonateatteri (Tampere): Pelko Pois, Rosemarie!
Ilmaisukoulu Tuike (Helsinki): Adding Machine – erään herra Zeron tarina

Lisäksi vuoden 2018 Työväen Näyttämöpäivillä nähdään kutsuttuna esityksenä Otava Ensemblen ”Sanamyrsky”. Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo ”kaiken Algot Untolan myrskyisästä vuodesta Satakunta-lehden salaisena päätoimittajana Porissa 1908″. Esitys on viimeinen osa vuonna 2013 alkanutta viisivuotista Maiju Lassila -sarjaa, ja se kantaesitettiin Hailuodon festivaaleilla heinäkuussa 2017.

Festivaalin kansainvälisenä vieraana nähdään virolaisen Saaremaa teaterinesitys ”Säärane mulk ehk sada vakka tangusoola”.

Kurotuksia tuntemattomaan

Valitsija Sirpa Riuttalan mukaan esitysten valitseminen ei ollut helppoa, sillä tärkeitä aiheita ja teemoja oli paljon.

– Harrastajateatterit ovat tarttuneet Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi suomalaisuutta, sen historiaa ja nykypäivää luotaaviin aiheisiin. Esiin nousee sukupolvesta toiseen periytyviä ongelmia alkoholista väkivaltaan, mutta myös tarinoita selviytymisestä ja sitkeydestä.

– Tämän vuoden ohjelmistoon on valittu esityksiä koko Suomen mitalta Kemijärveltä Helsinkiin. Esiintyjien ja esitysten moninaisuus on ollut minulle tärkeää. Harrastajateatterissa voi näyttämöllä nähdä ihan tavallisia ihmisiä ja erilaisia kehoja. Sellaisia, joita ei yleensä ammattiteatterissa näe. Toinen valintaperusteeni on ollut tuntemattomaan kurkottaminen. Yritys löytää uusia muotoja ja kokeilla asioita oman mukavuusalueen ulkopuolella”, Riuttala kuvailee valintaprosessia ja festivaalille valittuja esityksiä.

Keskustelua aiheesta

Arvio Hurjaruuthin Talvisirkuksesta: Mainio esitys pelien ja leikkien maailmasta

Kuva: Jouni Ihalainen
Ilma-akrobaatit Hertta ja Tähti (Inga Björn ja Onna Degerman) liidossa Hurjaruuthin Taslvisirkus Playssa.

Ihmiset vaalivat perinteitä varsinkin joulun lähestyessä. Monen perheen perinne on Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus. Joka vuosi odottaa mielenkiinnolla, mikä on sen tämän vuotinen aihe ja teema. Nyt se tuskin voisi olla enemmän ajassa kiinni. ”Talvisirkus Play” vie katsojat pelien maailmaan. Tietenkin ennen kaikkea kännykkä- ja videopelien, mutta myös perinteisempien yhdessä leikittävien pihapelien. Suomeksihan sana ”play” tarkoittaa pelaamisen ohella myös näyttelemistä ja leikkimistä.

Eikä tarvitse pelästyä, Talvisirkus Play ei heristele sormea pelaamiselle, vaan jopa muistuttaa, että leikkiminen ja leikkimieli ovat tärkeitä – myös aikuisille. Mutta sekin tehdään yhtään osoittelematta iloisesti pelin ja leikin tiimellyksessä.

Tanssiteatteri Hurjaruuth

Talvisirkus Play

Alkuperäisidea ja ohjaus Davide Giovanza – Musiikki Teho Majamäki – Hahmot ja puvut Riitta Röpelinen – Lavastus Aino Koski – Videot Joona Pettersson – Valot Antti Helminen – Ääni Antti Nykyri – Esiintyjät Inga Björn, Onna Degerman, Florian Grobéty, Simeoni Juoperi, Toivo Kautto, Elina Raasakka, Simon James Reynolds, Thomas Rose, Rosa Tyyskä, Jordan Webb

Playssa kaksi tyttöä Hertta ja Tähti – mainiot Inga Björn (klovni ja ilma-akrobaatti) ja Onna Degerman (ilma-akrobaatti) – joutuvat ihan konkreettisesti peliin mukaan. Takaisin päästäkseen heidän pitää ensinnäkin keksiä pelin säännöt ja sitten kerätä sata pistettä. Avukseen he saavat pingviini- ja possujoukkueet ja pelin johdattelijaksi räppäri Simeoni Juoperin, joka osuvien laulutekstien lisäksi taitaa myös breikkiä.

Ne, jotka ovat pelanneet enemmän kännykkä- ja muita pelejä, löytävät varmasti esityksen hahmoista paljon tuttuja hahmoja. Minä nautin Riitta Röpelisen räiskyvän värisistä puvuista ja vitsikkäästi toteutetuista pelihahmoista. Aino Kosken jättikokoisista kuutioista tai moduleista koostuva lavastus toimii loistavasti sekä esiintyjien että todella monipuolisesta kone- ja livemusiikista vastanneen Teho Majamäen esiintymisalustana, mutta myös Joona Petterssonin peleistä tekemien videoiden taustana.

Davide Giovanzana on Hurjaruuthin muutaman vuoden takainen löytö ohjaajaksi. Silloin hän ohjasi suurta suosiota saaneen Talvisirkus Kosmoksen. Nyt hänen kädenjälkensä on yhtä varmaa ja oikeaan osuvaa. Play kulkee kitkatta ja kaikki pelaa erinomaisesti yhteen. Esityksen tunnelma on keveän rento, eikä missään vaiheessa tule katkoja tai pinnistetyn oloista tekemistä.

Esityksen hyvin monipuolinen ja kansainvälinen taiteilijaryhmä on selvästi löytänyt yhteisen sävelen. Kukin tekee sujuvasti myös paljon muuta kuin ominta lajiaan. Mukana on sekä liinoilla että renkaalla toteutettua ilma-akobratiaa, duettona (!) tehty cyr-rengasnumero, eri korkeuksissa tehtyä ryhmäjongleerausta sekä huipennuksena trampoliiniosuus, jossa kirjaimellisesti hypitään seinille.

Talvisirkus Play vie katsojan sopivan jännittävälle ja hauskalle matkalle pelimaailmaan. Koko perheen esityksessä on nautittavaa seurattava niin pienelle kuin isommallekin pelaajalle. Ja saattaa sitä joutua hiemaan näyttämöllekin, kun possuilla ja pingviineillä pelattavaan mölkkyyn tarvitaan kaksi pelaajaa jumiin joutuneiden Hertan ja Tähden avuksi.

Annikki Alku

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta